sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Mm-jääkiekkoilu

Kanada vei MM-kultaa ja ratkaisi ottelun ylivoimamaaleilla

13.5.2007 19:29 | Päivitetty: 13.5.2007 22:43

Misha Japaridze / ap

Suomen pelaajille hopea oli pettymys.

Suomen pelaajille hopea oli pettymys.

Kanada–Suomi 4–2

MOSKOVA. Juhlat ne olivat hopeisetkin, mutta se kirkkain hohde niistä jäi puuttumaan.

Kanada vei jääkiekon MM-turnauksen kultaa ja Leijonat jäi taas – niin voi sanoa – hopealle.

Kanada voitti Hodynka-hallissa 4–2, mutta Leijonat nousi 0–3:sta maalin päähän kahdella kolmannen erän osumallaan.

Vielä 1990-luvun lopulla näytti siltä, että Suomi pelaa harva se vuosi MM-finaalissa. Sittemmin niitä on tullut harvakseltaan, mutta kaikki loppuottelut ovat päättyneet tappioon tarunhohtoisen Tukholman jälkeen.

Suomi teki joka tapauksessa Moskovan MM-finaalista kamppailun, taistelun ja jännitysnäytelmän, vaikka kaikki näytti olevan kahden erän jälkeen ohi.

Rivihyökkääjiksi jääneet Petri Kontiola ja Antti Miettinen laukoivat maalin mieheen ja passiivisesti pelannut Kanada jäi hetkeksi varjoon. Miettinen teki maalinsa ajassa 57.43, mutta se riemu kesti vain minuutin ja 11 sekuntia, kun Rick Nash viimeisteli illan toisen osumansa ja sinetöi kullan.

Kanada oli lähellä ratkaista ottelun ensimmäisessä erässä kahdella ylivoimamaalillaan. Kuvio oli selvä. Kaksi Suomen ensimmäistä jäähyä maksoivat kaksi maalia.

Kanadan laatuhyökkääjät Nash ja Eric Staal rokottivat ylivoimalla.

Se sama kurinalaisuus ja tarkkuus, joka vei voittoon Venäjästä, ei enää toiminut Kanada-ottelussa.

Kanadalaiset saivat ylivoimahyökkäyksiä, nopeita vyörytyksiä ja muutaman tarkan laukauksen lähtemään kahdessa ensimmäisessä erässä. Kolmas kirjattiin Suomelle.

Jäähyttömyyden olisi pitänyt olla yksi loppuottelun teemoista, ja varmasti olikin, muttei silti toteutunut. Ylivoimalla Kanada oli erittäin vahva, vaikka tasaviisikoin Leijonat pysyi kelkassa hyvin.

Rick Nash näytti, miksi hän kuuluu NHL:n parhaisiin maalintekijöihin. Avausmaalissa hänen rannelaukauksensa oli tarkka, vaikkei maailman kovin. Toisessa maalissaan hän roikotti Pekka Saravoa reppuselässä, mutta onnistui silti.

Kanadan toinen maali meni puolustaja Toni Söderholmin piikkiin. Hän yritti purkaa kiekon pois omalta alueelta, mutta antoi sen lahjaksi. Kaksi kolme siirtoa ja kiekko makasi taas Suomen maalissa.

Kanadalla oli varsinainen kultasormi valmentajanaan. Andy Murray vei vaahteranlehdet MM-ykkösiksi Helsingissä 1997. Hän uusi temppunsa niin ikään Helsingissä 2003.

Se ei häirinnyt Murrayn kuvioita, että turnaus pelattiin pari piirua itään Suomen rajoilta.

Murray on vahva taktikko, peluuttaja ja erittäin kova omiensa puolustaja. Hän näytti jo Tampereen harjoituspelissä juuri kisojen kynnyksellä, ettei jätä joukkuettaan epäselvien tuomioiden jälkeen.

Murray protestoi Hakametsän hallissa Tuomo Ruudun tekemää maalia, kun hän luuli sen olleen tolppalaukaus. Vielä Tampereella Suomi voitti matkaväsyneen Kanadan, mutta Hodynka-hallissa osat vaihtuivat.

Hallissa oli jonkin verran tyhjiä penkkejä, kun venäläisten odottama loppuottelu jäi pelaamatta. Venäjä voitti Ruotsin pronssiottelussa ja toi edes pienen lohdun innokkaalle kotiyleisölleen.

Venäläinen yleisö ei lakannut yllättämästä. Hallissa kaikuivat Russia, Russia -huudot, kun loppuottelu ratkesi. Se oli odotettavissa, ettei Suomi saanut paljonkaan kannustusta, kun Leijonat heitti Venäjän pronssiotteluun.

Latvian viime kevään MM-turnauksen neljä ensimmäistä maata olivat samat kuin nyt. Pakka sai vain pienen tuuletuksen, jossa Suomen rankkaus nousi pronssilta hopealle.

Kanadan kurssi pomppasi eniten, kun se vaihtoi neljännen sijan himoittuun mestaruuteen.

Suomen kentälliset:

Maalivahti: 32 Kari Lehtonen. Varalla: 30 Fredrik Norrena.

1. kenttä: 4 Ville Koistinen-5 Lasse Kukkonen, 16 Ville Peltonen-24 Jari Viuhkola-26 Jere Lehtinen.

2. kenttä: 44 Jukka-Pekka Laamanen-33 Pekka Saravo, 71 Tomi Kallio-9 Mikko Koivu-15 Tuomo Ruutu.

3. kenttä: 7 Aki Berg-34 Toni Söderholm, 20 Antti Miettinen-39 Niko Kapanen-25 Jukka Hentunen.

4. ketju: 37 Jarkko Ruutu-22 Mika Pyörälä-10 Sean Bergenheim.

27 Timo Pärssinen ja 41 Petri Kontiola ovat 13. ja 14. hyökkääjät.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.