sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Autourheilu

Hirvonen ja Grönholm hyytyivät – Saksa vei maiden välisen cupin

3.11.2009 18:44 | Päivitetty: 3.11.2009 19:33

Peking. Mikko Hirvosen ja Marcus Grönholmin urakka autourheilun Mestarien kilpailun maiden välisessä joukkuekilpailussa hyytyi alkulohkoon. Hirvonen voitti kaksi lähtöä kolmesta, ja Grönholm jäi ilman voittoa Pekingin olympiastadionille rakennetulla noin kilometrin mittaisella afvalttiradalla.

"Pitää torstaina yrittää henkilökohtaisessa kilpailussa pärjätä vähän paremmin", Hirvonen kertaili liki pakkassäässä ajettua kilpailua.

Mestarien kilpailussa radalla on aina kaksi kuljettajaa yhtä aikaa. Joukkuekilpailussa kunkin maan joukkueessa oli kaksi kuljettajaa. Kisa alkoi neljän kuljettajan alkulohkoissa, joissa kaikki ajoivat kaikkia vastaan ja jatkopaikat pudotuskierroksille ratkesivat voittojen perusteella.

"Hävisin ensimmäisen vedon täpärästi [Michael] Schumacherille ja voitin sitten kaksi seuraavaa, vaikka tunsin viimeisessä lähdössä, että autossa on jotakin vikaa. Marcuksella oli epäonnea, kun hän sai viimeiseen starttiinsa tuon saman auton. Sillä ei voinut enää pärjätä", Hirvonen sanoi.

Mestarien kilpailussa kuljettajat ajavat samanlaisilla autoilla. Käytössä on erilaisia ajokkeja ratakäyttöön rakennetuista erikoisautoista ja rallissa käytettäviin Fordin WRC-autoihin.

Maiden välisen cupin voitti Saksa, jonka joukkueessa ajoi Schumacherin lisäksi F1-hirmu Sebastian Vettel. Saksa voitti cupin kolmannen kerran peräkkäin.

Kisa jatkuu keskiviikkona henkilökohtaisella kilpailulla. Vuosi sitten mestaruuden vei Sebastien Loeb, joka ei nyt ole puolustamassa titteliään.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.