Koripalloilu
18.11.2009 21:15
LAHTI. Honka eteni vakuuttavasti koripallon Suomen cupin finaaliin. Namika Lahti kaatui 75–65.
Joukkueet ottivat yhteen Korisliigassa viime sunnuntaina jolloin Hongan voittomarginaali oli 23 pistettä ja nyt vain kymmenen. Se kuitenkin riitti espoolaisille finaalipaikkaan.
Lahti aloitti hyvin. Ensimmäisen neljänneksen jälkeen Namika johti 25–15. Seuraavalla jaksolla Hongan kokenut kaarti Jukka Matisen ja Tuukka Kotin johdolla näytti kaapin paikan.
Ottelu kääntyi Hongan yhdentoista pisteen johdoksi. Näistä asemista Honka ei luopunut. Lahti pääsi lähimmillään 7 pisteen päähän.
Vaisuhkon esityksen syyksi valmentaja Gordon Herbert näki edellisen kohtaamisen tuloksen.
"Joukkueella oli selviä vaikeuksia keskittyä täysipainoisesti tähän matsiin. Onneksi Ryan Bell nousi tasolleen ja teki ratkaisevia koreja" Herbert sanoi.
Lahden Sami Toiviainen tunnusti, että tämän hetken Honka on lahtelaisille liikaa.
"Alku oli meidän kun Honka heitti vähän hätäisesti mutta äkkiähän he kurssin sitten käänsivät. Meidän pelintekijälle Roope Suoniolle nousi kuume alkuverryttelyn aikana ja pyyhimme pöytäkirjasta nimen yli."
Lahti oli ilman flunssavirustakin turhan vaisu. Järkeviä hyökkäysratkaisuja oli Honkaan nähden vähän ja jälleen kerran Honka vei levypallot 36–29.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi