sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Koripallo

Kouvoille jo seitsemäs peräkkäinen voitto

3.2.2010 21:45

Kouvolan Kouvot pidensi voittoputkensa Korisliigassa jo seitsemän ottelun mittaiseksi, kun joukkue haki keskiviikkona vierasvoiton Forssasta. FoKoPo taipui kotisalissaan numeroin 75–85 (37–40).

Neljännen kerran perättäin hävinnyt FoKoPo oli pelissä hyvin mukana aina noin 25. peliminuutille saakka. Joukkue ehti jopa välillä johtaa ottelua, kunnes hävisi seuraavan seitsemän minuutin pätkän 3–22.

Kentän korkeimman pistemäärän heitti vierasjoukkueen Ross Neltner (20/2). Tasaisen FoKoPon täpärästi parhaat tilastolukemat kirjautti Alex Barnett (15/5).

Korihaiden ja Katajan tärkeä kamppailu pudotuspeliviivan molemmin puolin päättyi lopulta isäntien voittoon lukemin 77–67 (42–32). Näin Uudenkaupungin miehet kasvattivat eron yhdeksäntenä kärkkyvään joensuulaisryhmään kahdeksaan sarjapisteeseen.

Korihait johti kamppailua valtaosan aikaa niukasti, ja ratkaisu nähtiin vasta viimeisillä minuuteilla. Kataja nousi vielä kolme minuuttia ennen loppua lukemiin 65–62, mutta sen lähemmäs yritys ei kantanut.

Korihaiden ykkönen sekä pisteissä että levypalloissa oli Josh Gonner (18/9). Kentän ykköspelaaja löytyi kuitenkin hävinneestä joukkueesta Katajan Kristian Clarksonin nakuteltua saldon 25/13.

Liigaa johtava Tampereen Pyrintö sai tehdä täyden päivätyön voittonsa eteen, vaikka vastassa oli sarjassa toiseksi viimeisenä oleva Kauhajoen Karhu. Pisteet jäivät Tampereelle lukemin 106–85 (55–46).

Selkeistä loppunumeroista huolimatta Karhu pysyi jonkinmoisella iskuetäisyydellä aina päätösneljännekselle saakka. Viimeisen kymmenminuuttisen kotijoukkue Pyrintö vei 26–16.

Levypallot murskaavasti 41–22 voittaneen kotijoukkueen näkyvimmät hahmot olivat Chris Hester (25/6), Kenneth Lowe (22/7) ja Damon Williams (18/13). Kentän kovimman pistemäärän heitti kuitenkin Kauhajoen Reginald Golson (30/5).

Liki kahden viikon sarjatauoltaan tositoimiin palannut KTP kukisti Espoon Hongan kotonaan pistein 95–84 (53–47). Voitto oli kotkalaisille jo viides perättäinen.

Honka kävi viimeisen kerran johdossa vielä kolmannen neljänneksen lopulla, mutta viimeisellä kymmenminuuttisella KTP oli rautaa ja jatkoi vahvaa kotivirettään.

"Tulimme pelitauosta huolimatta otteluun hyvällä asenteella. Eihän tämä ollut välttämättä kaunista koripalloa, ja kun taistelu on kovaa, niin peli ei pysy silloin aina kaikkien kontrollissa", KTP:n tyytyväinen valmentaja Ray Ailus tuumasi.

KTP:n riveissä debytoinut Ian Yong antoi heti vahvan näytön osaamisestaan. Kahden viikon testijaksonsa seurassa aloittanut takamies heitti kotijoukkueen korkeimman pistemäärän (24). Hongan ykkönen oli Tuukka Kotti (23/12).

Torpan Pojat pönkitti asemiaan liigakolmosena kaatamalla kotonaan Namika Lahden. Loppulukemat Töölön Kisahallissa olivat 109–96 (54–56).

Ottelun ratkaisu venyi aina viimeisille minuuteille saakka. Lahti johti peliä viimeisen kerran vielä kaksi ja puoli minuuttia ennen päätösvihellystä (93–94). ToPo vei kuitenkin seuraavan puolentoista minuutin pätkän puhtaasti 9–0 ja voitti kamppailun näin melko selkeästi.

Kolmoset huikealla 67 prosentin tarkkuudella upottaneen kotijoukkueen parhaat olivat Obie Trotter (24/1) ja Tyray Person (24/8). Kapealla rotaatiolla pelanneen vierailijan ykkönen oli Ricky Hickman (27/3).

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.