Pikaluistelu
25.1.2009 18:38 | Päivitetty: 25.1.2009 20:27
Mika Poutala kaatui Kolomnan maailmancupin 100 metrillä sunnuntaina.
Kolomna. Mika Poutala jatkoi hyvää menoa pikaluistelun sprintterien maailmancupin Kolomnan osakilpailun toisenakin päivänä. Lauantain viides sija 500 metrillä koheni yhdellä, ja tonnilla tuli lauantain tapaan kauden paras sija eli yhdeksäs.
Poutalan neljäs sija 500 metrillä irtosi ajalla 35,17. Voittoon luisteli kauden ensimmäisen mc-voittonsa ottanut yhdysvaltalainen Tucker Fredricks ajalla 34,81.
"Hyvä luistelu, vaikka lähtö epäonnistuikin pikkaisen. Kierros oli kuitenkin hyvä. Hänellä meni edellinen viikonloppu vähän sairastellessa, joten nämä kisat menivät kivasti. Eteenpäin menoa", päävalmentaja Janne Hänninen iloitsi viitaten Poutalan MM-kisoihin, joita flunssa hieman sotki.
Poutala nousi 500 metrin maailmancupissa kolmanneksi, kun jäljellä on kolme osakilpailua. Johdossa on sunnuntaina kolmanneksi luistellut kiinalainen Yu Fengtong .
Tuhannella metrillä Poutala luisteli kauden parhaan aikansa 1.09,85. Hyvätasoisen kilpailun ykköseksi luisteli lauantain tapaan kanadalainen Denny Morrison ajalla 1.08,53. Kaikkiaan kymmenen luistelijaa alitti 1.10-rajan.
Tonnin cup-johdossa jatkaa sprinttereiden tuore maailmanmestari, yhdysvaltalainen Shani Davis. Hänet jätettiin Kolomnassa neljänneksi, mutta hän voittanut tällä kaudella kolme maailmancupin osakilpailua. Kolomnan kilpailuista pois sairauden takia jäänyt Pekka Koskela on kymmenentenä ja Mika Poutala yhdentenätoista. Cupissa luistellaan vielä kaksi 1 000 metrin kisaa.
100 metrin pikapyrähdyksessä Poutala kaatui. Voiton vei Japanin Yuya Oikawa ajalla 9,61.
Poutala on 100 metrin cupissa ennen sen viimeistä kilpailua viidennellä tilalla.
Viikonlopun onnistuja oli Poutalan ohella myös Tuomas Nieminen, joka luisteli sekä lauantaina että sunnuntaina kauden parhaat aikansa ja parhaat sijoituksensa saaden molempina päivinä niin 500 metrin kuin 1 000 metrin kilpailuista mc-pisteitä. Sunnuntain 500 metrillä Nieminen oli B-ryhmän kuudes ja 1 000 metrillä kolmas.
"Olen todella tyytyväinen Tuomaksen suorituksiin. Hyvä viikonloppu, josta on hyvä jatkaa", Hänninen totesi.
Maailmancup jatkuu ensi viikonloppuna Saksan Erfurtissa. Suomesta mukana ovat jälleen Poutala, Nieminen, Pasi Koskela ja Markus Puolakka. MM-nelonen Pekka Koskela tulee mukaan, jos hengitystieinfektio talttuu ajoissa.
Viisinkertainen olympiavoittaja ei saa luistella Vancouverissa 26.1. 16:08
Pikaluistelija Poutala TUL:n paras 26.1. 14:38
Kuudes sija laski Poutalan fiiliksiä 17.1. 14:38
Pikaluistelijat heräsivät maanjäristykseen Japanissa 15.1. 11:39
Kramer jälleen Euroopan paras yleisluistelija 10.1. 19:22
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Ulkomaat | Julkaistu 19:23
Kaupunki | Päivitetty 14:11
Kotimaa | Päivitetty 13:42