Taitoluistelu
11.10.2009 18:18
Laura Lepistö ei ollut täysin tyytyväinen vapaaohjelmaansa.
Suomen naisluistelijoilla oli suuria vaikeuksia taitoluistelun Finlandia Trophyn päätöksessä sunnuntaina Vantaalla.
Parhaiten vapaaohjelmansa taisteli kasaan Euroopan mestari Laura Lepistö, joka sijoittui hopealle Venäjän nuoren Alena Leonovan jälkeen.
Kiira Korpi ylsi pronssille, ja vapaaohjelmassaan täysin romahtanut Susanna Pöykiö oli kilpailun kymmenes.
19-vuotias Leonova antoi Suomen koville naisille varoituksen jo lauantaina voittamalla niukasti lyhytohjelman.
Sunnuntaista vapaaohjelmaa leimasi alkukaudelle tyypillinen rikkonaisuus ja epävarmuus, mutta junioreiden maailmanmestari Leonova onnistui joukosta parhaiten.
Hän pystyi kärkinaisista parhaiten naputtamaan jäähän kolmoishyppyjä, vaikka kaatui ohjelman alkuun aiotun kolmoistulppi-kolmoistulppi-yhdistelmän. Finlandia Trophyn voiton Leonova nappasi yhteispistein 162,17.
Myöskään Lepistö ei pystynyt avaamaan ohjelmaansa odotetulla kolmois-kolmois-yhdistelmällä, vaan jälkimmäinen tulppi jäi vain yksöishypyksi.
Osa muistakin ohjelman kolmoishypyistä helpottui. Uusi vahva tango-vapaaohjelma ja Lepistön hyvä luistelun laatu kuitenkin palkittiin, ja yhteispistein 154,33 Lepistö otti kakkossijan.
"Eipä ollut luistelu tänäänkään sitä, mitä lähdettiin hakemaan. Yksi syy voi olla lyhyt väli aamun harjoitusten ja kilpasuorituksen välissä, sillä viime viikonlopun Japanin kisareissu tuntuu vielä", Lepistö sanoi suorituksensa jälkeen.
Kiira Korpi jätti hänkin osan hypyistään kahteen kierrokseen. Lisäksi Korpi joutui loppuohjelman ajan kiertelemään jäälle pudonnutta hiuskoristettaan.
"Olen tyytyväinen ohjelmani vahvaan alkuun. Keskiosan herpaantumiseeni vaikutti pudonnut hiuskoriste, koska jouduin tarkkailemaan, missä voin ottaa vauhtia. Onneksi tsemppi kuitenkin löytyi lopussa", Korpi kertasi.
Korven yhteispisteet 152,84 ovat kohtuullinen alkukauden tulos, mutta jo ensi viikolla Korpi on isomman haasteen edessä. Hän luistelee Pariisissa GP-kilpailuissa, ja tähtää silloin luonnollisesti isompaan pistesaaliiseen.
Lauantain lyhytohjelman kolmas Susanna Pöykiö kohtasi täydellisen katastrofin vapaaohjelmassaan. Kolmoishypyistä onnistuivat vain flippi, salchow ja tulppi, ja luisteluvauhti oli hidas.
"Ei siitä suorituksesta paljon muuta jäänyt käteen paitsi hyvät ohjelman osa-aluepisteet noin surkeaan ohjelmaan. Olen koko ajan tiedostanut, että lopputulos vapaaohjelmastani voi olla tämä, mutta ainahan sitä toivoo."
Pöykiön molemmat ohjelmat tälle kaudelle ovat uusia, ja vapaaohjelma on vielä pahasti kesken.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi