Taitoluistelu
18.3.2008 18:19
GÖTEBORG. Suomalaisnaiset olivat hieman hämmentyneitä taitoluistelun MM-kisoissa kuultuaan Taitoluisteluliiton virallisen tavoitteen. Liiton tavoitteena on saada naisille kolme paikkaa ensi vuoden MM-kisoihin Los Angelesiin.
Sen saavuttaminen edellyttää sitä, että Laura Lepistön ja Kiira Korven loppusijoitusten summa on 13 tai pienempi. Esimerkiksi kuudes ja seitsemäs sija siis riittäisivät. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Viime vuonna Susanna Pöykiö oli kahdeksas ja Korpi 14:s.
"Ainakin kunnianhimoinen tavoite", arvioi Lepistö.
"Jos kaikki natsaa täydellisesti kohdalleen ja onni on mukana, ei se mahdotonta ole", Korpi sanoi. "Henkilökohtaiset tavoitteemme eivät ehkä olleet niin täsmällisiä."
Molemmat lähtevät enemmänkin suoritustavoittein kisaan, sillä sijoitukset ovat viime kädessä kiinni myös muiden onnistumisesta.
Lepistö yrittää kolmois–kolmoishyppy-yhdistelmää molemmissa ohjelmissa, Korpi vain vapaaohjelmassa torstaina.
Naisten kisan ennakkosuosikkeina molemmat pitävät Korean Kim Yu-Nata sekä Japanin Mao Asadaa.
Ylen TV2 näyttää keskiviikkona naisten kisan viimeisen ryhmän klo 18.
HS.fi esittelee taitoluisteluhypyt 18.3.2008
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi