sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

tennis

Nuori Kontinen ratkaisi Davis Cupin Suomelle sensaatiomaisesti

7.3.2010 21:33

jussi nukari / lehtikuva

Henri Kontinen pelasi elämänsä pelin Puolan Michal przysieznyä vastaan.

Henri Kontinen pelasi elämänsä pelin Puolan Michal przysieznyä vastaan.

Suomi voitti tenniksen Davis Cupissa Puolan Sopotissa lähes sensaatiomaisesti.

Puola johti kahden päivän jälkeen 2–1, mutta Jarkko Nieminen ja Henri Kontinen, 19, voittivat kaksinpelinsä ja veivät Suomen Euro/Afrikan ykkösdivisioonassa toiselle kierrokselle.

Kontinen pelasi maaottelun viidennen kamppailun Puolan Michal Przysieznyä vastaan.

Kolmen erän jälkeen Przysienzy johti 2–1, mutta Kontinen käänsi koko maaottelun Suomelle 6–4, 3–6, 6–7, 7–6, 7–5.

Kontinen on ratkaissut Suomelle jo neljä Davis Cupia maaottelun viidennessä ottelussa. Viimeksi niin kävi Salossa syyskuussa Kyprosta vastaan.

Przysienzy oli ATP-listalla yli 150 pykälää Kontista korkeammalla. Kontisen rankkaus on 295 ja Przysienzyn sijoitus tietokonelistalla 137.

Nieminen antoi omalla voitollaan Kontiselle mahdollisuuden ratkaisuun.

Nieminen voitti iltapäivällä Lukasz Kubotin 6–4, 7–6, 6–7, 7–5. Toisella kierroksella Suomi kohtaa Etelä-Afrikan.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.