Uinti
10.11.2009 22:40
Tukholman uintitähtiä kuhisevasta kisa-altaasta nousi tiistain iltafinaalin jälkeen tyytyväinen Hanna-Maria Seppälä.
Keravalainen kauhoi toiseksi 200 metrin vapaalla lyhyen radan maailmancupin osakilpailussa.
Seppälä kellotti finaalissa huippuajan 1.54.71, mikä jää vain 21 sadasosaa syyskuisesta Suomen ennätyksestä. Seppälä oli uinnin jälkeen silminnähden tyytyväinen lentävään menoonsa.
"Tosi hyvät fiilikset jäi. Aamulla tuntui vielä ihan kauhealta, mutta nyt oli tosi hyvä uinti. Aikaan olen erittäin tyytyväinen – melkein Suomen ennätys", Seppälä iloitsi.
"En odottanut että mentäisiin 1.54:n tai edes 1.55:n puolelle", alkuerissä neljänneksi nopeimman ajalla 1.56.25 uinut Seppälä myönsi.
Vielä puolimatkassa johtanut Seppälä jäi voiton vieneestä Ranskan Coralie Balmysta lopulta tasan sekunnin. Kolmanneksi tullut Alexandra Gabor jäi Seppälästä puolestaan 35 sadasosaa.
Keskiviikkona Seppälällä on ohjelmassa vielä sadan metrin vapaauinti ja sekauinti. Rima on korkealla, sillä viime vuonna Seppälä oli Tukholmassa molempien matkojen ykkönen.
Viime viikonloppuna maailmancupin osakilpailussa Moskovassa Seppälä oli sekauinnissa toinen ja vapaauinnin viides.
"Satasen vapariin lähden oikeastaan sillä mielellä, että saisi siihen sekauinnin alle jonkun uinnin. Illalla uin toivottavasti molemmat, mutta katsotaan nyt. Aika kova taso täällä on."
Ainoana suomalaisena tiistai-illan finaaleissa uinut Seppälä sanoo olevansa aikataulussa joulukuun EM-uinteja silmällä pitäen. Viime aikojen sairastelut alkavat jo olla taakse jäänyttä elämää.
"Vähän vielä puolikuntoinen, mutta jos on kipeä, niin ei tuollaisia aikoja uida. Rata tuntui hyvältä, olen aina tykännyt uida täällä. Tälle vuodelle ei ole tavoitteena vielä mitään huippukuntoa. Sitten vasta seuraaville vuosille. Olympialaiset on kuitenkin se päätähtäin", Seppälä muistutti.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi