sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Koripalloilu

Honka kovempaa puuta kuin Kataja

18.2.2008 20:53

vesa moilanen / lehtikuva

Katajan Terry Black (vas.), kahmi pallon haltuunsa lattialla maaten.

Katajan Terry Black (vas.), kahmi pallon haltuunsa lattialla maaten.

Honka–Kataja 86–80

Espoon Honka vahvisti Korisliigassa kakkossijaansa otettuaan sarjan ainoassa maanantain pelissä kotivoiton Joensuun Katajasta 86–80 (37–46) -lukemin.

Vain kolme vieraspeliä tällä kaudella voittanut Kataja vei alkupallottelun 9–0 ja piti tuon nykäyksen turvin johtoa puoliväliin asti.

Heti tauon jälkeen tahti kuitenkin muuttui, kun Honka vei kolmannen jakson ensimmäiset kuusi minuuttia peräti 19–2.

Kataja pystyi roikkumaan kotijoukkueen kimpussa, kun se kärkkyi vielä viisi minuuttia ennen loppua 73–70 -numeroissa. Tuon lähemmäs eivät vieraat lopussa päässeet.

"Minun pitää kerrankin kehua joukkuettani, joka pelasi hienon pelin. Alussa meillä oli kontrolli kateissa ja Petteri Koposen kolmannen virheen seurauksena hyökkäyspelistämme katosi ote. Loppua kohden pystyimme keskittymään paremmin peliin", analysoi Hongan valmentaja Mihailo Pavicevic.

Hongan aloitusviisikko heitti kaksinumeroiset pisteet. Matthew Williams teki kauden parhaat pisteensä 21 ja kolmikko Kimmo MuurinenMonte CummingsJukka Matinen 15 pistettä mieheen.

Katajan tehotrion muodostivat Louis Hinnant 22:llä, Andre Foreman 19:llä ja Ville Vesala 17 pisteellä.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.