30.9.2009 19:04
Emma Laine
Emma Laine (WTA 455) voitti naisten 25 000 dollarin ITF-turnauksen toisella kierroksella kolmanneksi sijoitetun Melanie Southin (WTA 146) Talissa.
Laine voitti ottelun luvuin 7–5, 6–4, vaikka oli ensimmäistä erää 1–3 ja toista erää 2–4 tappiolla. "Ottelun alussa tuntui hyvältä, mutta taisi olla liikaa energiaa", totesi Laine ottelun jälkeen.
"En syöttänyt ihan yhtä hyvin kuin ensimmäisen kierroksen ottelussa, mutta paketti pysyi kasassa."
South on Laineen hyvä ystävä kentän ulkopuolella ja tuttu pelikaveri. He pelaavat Talissa nelinpeliä parina."Hänen pelissään ei ollut mitään yllättävää. Hän pisti minut juoksemaan, mutta nyt pystyn taas luottamaan jalkoihini, jotka ovat aina terveenä ollessani olleet vahvuuteni."
South on WTA-rankingissa kolmesataa sijaa Lainetta ylempänä."Olen tyytyväinen voittooni, mutta en tässä vaiheessa ota rankingtavoitteita", Laine totesi.
"Otan ottelun ja turnauksen kerrallaan ja iloitsen pelaamisesta. En pelkää kohdata paremman rankingin omaavia tyttöjä."
Voitto vei Laineen puolivälieriin, jossa hän kohtaa toisen hyvän ystävänsä, Ruotsin Johanna Larssonin (WTA 242). He voittivat viime vuonna Talin nelinpeliturnauksen."Johanna on toinen hyvä kaverini. Onpas minulla kova kaavio, mutta kotikisassa olisi kiva pärjätä", Laine toivoi.Piia Suomalainen (WTA 885) aloitti mukavasti Bosnian ja Hertsegovinan Mervana Jugic-Salkicia (WTA 231) vastaan. Hän vei ensimmäisen erän 6–4 bosnialaisen tehdessä tukuttain virheitä.
Jugic-Salkic vaihtoi mailaa ensimmäisen erän jälkeen, ja sai pelinsä heti parempaan uomaan. Karsinnoista turnauksen aloittanut Suomalainen ei pysynyt enää Jugic-Salkicin tahdissa ja hävisi erät 2–6, 2–6. Jugic-Salkic kohtaa puolivälierissä kisan ykköseksi sijoitetun 18-vuotiaan moskovalaisen Ksenia Pervakin, joka voitti tammikuussa Australian avointen tyttöjen kaksinpeliturnauksen ja oli Ranskan avointen tyttöjen välierissä.
Jarkko Nieminen romahti avauserän jälkeen Bratislavassa 18.11. 20:06
Nadal mukana Davis cup -finaalissa 16.11. 20:51
Kalastajina esiintyneet paparazzit kuvasivat tennistähteä yläosattomissa 16.11. 16:26
Jarkko Nieminen voitti Jerseyn ATP-haastajaturnauksen 15.11. 18:47
Jarkko Nieminen eteni loppuotteluun Jerseyssä 14.11. 16:58
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kaupunki | Julkaistu 8:59
Ulkomaat | Päivitetty 9:05
Kotimaa | Julkaistu 10:45
Urheilu | Julkaistu 9:48