Olympiapikaluistelu
16.2.2010 9:41
Mika Poutala tuuletti vielä ensimmäisen kierroksen jälkeen.
Vancouver. Kun miesten 500 metrin luistelukisa alkoi Vancouverissa, ulkona paistoi aurinko. Kun se päättyi, ulkona satoi ja oli pimeää.
Mika Poutalan päivä olympiajäillä sujui samalla tavalla. Ensimmäinen 500 metrin kisa oli täydellinen suoritus. Toinen hutera ja yliyrittämiseen sortunut mahalasku, vaikkei Poutala kaatunutkaan.
Lopun horjahdukset maksoivat mitalin, vaikka helsinkiläisen oli vaikea ymmärtää maalissa, ettei tänään tule mitalia.
Lähtörituaaleissa uskonnollinen Poutala nosti kätensä yläilmoihin ja ohjasi sen jälkeen nyrkkinsä sydämen päälle. Tällä kertaa edes ylhäältä ei tullut apua.
Poutala masentui, mutta siihen ei ole syytä. Mika Poutala on hieno urheilija. Hänelle jos kelle olisi suonut mitalin.
Uusi yritys sitten keskiviikkona tonnilla.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi