keskiviikko 10.2.2010 | Ella, Elina  Onnittele e-kortilla

Tulot ja varallisuus

Henkilöhistoria

Tiedot näkyvät, jos henkilö kuuluu noin 10 000:n kärkijoukkoon kunakin vuonna.

Herlin Maria Ilona

Herlin Maria Ilona
1965
2005 Cargotecin omistaja
2004 Koneen nyk. Cargotecin omistajia
ESPOO

Cargotecin suuromistaja
Juha-Pekka Raeste

  Hissiyhtiö Koneen omistajasukuun kuuluva Ilona Herlin on yksi lastinkäsittely-yhtiö Cargotecin suuromistajista, tasavertaisesti veljiensä Ilkan ja Niklaksen kanssa. He omistavat Cargotecistä yhteensä lähes kaksi kolmasosaa.

  Ilona Herlinistä tuli Cargotecin suuromistaja, kun Herlinin suku jakoi toissa vuonna omaisuutensa vuosia kestäneen perhekonfliktin jälkeen.

  Riita syntyi, kun isä Pekka Herlin siirsi aikoinaan salaisella sopimuksella omistuksensa Koneessa esikoispojalleen Antti Herlinille tehden tästä yhtiön suurimman omistajan.

  Hankala omistustilanne saatiin purkaantumaan niin, että Kone osti Partekin, joka pilkottiin osiksi.

  Osa Partekin liiketoiminnoista myytiin edelleen, osa sulautettiin osaksi Konetta. Sitten lastinkäsittelytoiminnot eriytettiin omaksi yhtiöksi, Cargoteciksi, joka vietiin itsenäisenä yhtiönä pörssiin.

  Cargotecin pörssiarvo on noin kaksi miljardia euroa.

Ansiotulot (miljoonaa euroa)

Ansiotulot

Pääomatulot (miljoonaa euroa)

Pääomatulot

Varallisuus (miljoonaa euroa)

Vuodesta 2006 lähtien verottaja ei enää julkaise varallisuustietoja

Varallisuus

Herlin Maria Ilona

Vuosi Titteli Pääomatulot Sija Ansiotulot Sija Omaisuus Sija
  2008

0.6 832
0

0
  2007

2.1 196
0

0
  2006

0.9 492
0
8121
0
  2005
Cargotecin omistaja
6.4 17
0
7444
12.3 147
  2004
Koneen nyk. Cargotecin omistajia
10.2 20
0

16.7 78
  2003

2.9 81
0
3847
7.9 214
  2002

2 120
0
6656
5.6 271
  2001

2.5 82
0
6425
5.4 312
  2000

2.6 99
0.3
814
5.9 312
  1999

0.8 466
0
4740
5 472



RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.