Tulot ja varallisuusHenkilöhistoriaTiedot näkyvät, jos henkilö kuuluu noin 10 000:n kärkijoukkoon kunakin vuonna.
1959 2005 Cargotecin hallituksen puheenjohtaja 2004 Cargotecin suuromistaja, hallituksen puheenjohtaja HELSINKI Veri veti tohtorin bisnekseen Ilkka Herlin kuuluu hissiyhtiö Koneen omistajasukuun. Hän on tohtori ja tähtäsi historiantutkijaksi, mutta bisnes on viemässä voiton. Ilkka luotsaa hallituksen puheenjohtajana Cargotecia, joka oli aiemmin osa hänen veljensä Antti Herlinin valtiolta osatmaa Partekia. Cargotec on nyt epäilemättä Ilkka Herlinin päätehtävä. Sivubisneksenä on muun muassa omistus Copterlinessa. Herlinin sisaruksista Antti hallitsee Koneessa. Ilkka, Niklas ja Ilona omistavat tasaveroisesti Cargotecia, yhteensä lähes kaksi kolmannesta. Sisaruksista viides, Hanna Nurminen, on lahjoittanut suuren osan omistuksistaan Koneen säätiölle. Viisilapsisessa perheessä Ilkka on lapsista keskimmäinen. Hän kertoo lähteneensä sisaruksista ensimmäisenä yritysmaailmaan otettuaan hoitaakseen kotitilansa Thorsvikin ravihevoset. Hevoshommissa opin perusasiat, jotka toistuvat kaikessa bisneksessä. Ilkka Herlin pitää itseään ja sukuaan suomalaisen talonpoikaissivistyneistön perinteen jatkajana. Samaa perintöä edustaa Urho Kekkosen taustalla vaikuttanut äidinisä Kustaa Vilkuna, josta Ilkka teki väitöskirjansa. Ennen liiketoimintaan heittäytymistään Ilkka Herlin kertoo etsineensä yhteiskunnallisesti tärkeää tehtävää, johon hän voisi uhrata aikaansa ja ehkä varojaankin. Tällaiseksi löytyi Itämeren pelastaminen. Ilkka on sinileväasiantuntija ja sponsoroi John Nurmisen säätiön käynnistämää Puhdas meri -rahastoa. Keskustan jäsenenä hän on poliittinen taustavaikuttaja ja haluaa jatkossakin pysytellä politiikassa vain taustalla. Ansiotulot (miljoonaa euroa) Pääomatulot (miljoonaa euroa) Varallisuus (miljoonaa euroa) Vuodesta 2006 lähtien verottaja ei enää julkaise varallisuustietoja Herlin Ilkka Heikki
|