Tulot ja varallisuus

Henkilöhistoria

Tiedot näkyvät, jos henkilö kuuluu noin 10 000:n kärkijoukkoon kunakin vuonna.

Herlin Niklas Kustaa Harald

Herlin Niklas Kustaa Harald
1963
2005 Cargotecin omistaja
2004 Koneen suuromistajia
Uusimaa

Buutseissa kristallikruunujen alla
Pentti Laitinen

  Ilman Niklas Herliniä Suomen rikkaimpien lista olisi tylsä kuin rekillinen Kuusisen herrainliikkeen tummia pukuja. Herlin tuo kuvaan mukaan buutsit, farkut, nahkarotsin ja tupakan hajua.

  Hissiyhtiö Koneen perilliset pääsivät lopulta siististi eroon Pekka Herlinin omaisuudenjakoa jäytäneestä riidasta, kun nuorempien sisarusten omaisuuden parkkipaikaksi raivattiin entinen Partek, nykyinen lastinkäsittelylaitteisiin erikoistunut Cargotec.

  Niklas Herlinin ja Partekin hallituksessa puhetta johtavan Ilkan varallisuuksien arvot lähentelevät tätä nykyä 600:aa miljoonaa euroa. Cargotecia pienempiä omistuksia kummallakin on lähinnä Koneessa, YIT:ssä, SanomaWSOY:ssä, Ramirentissä ja UPM:ssä.

  Toimittajataustaisen Niklas Herlinin persoonallisempi puoli näkyy tulevaisuuteen tähtäävissä sijoituksissa. Teos Kustannusosakeyhtiöstä hän omistaa 46 prosenttia, seuraavaksi suurin omistaja on Teoksen avainhenkilöihin kuuluvan Silja Hiidenheimon veljen Ilkka Hiidenheimon sijoitusyhtiö.

  Herlinin osti Uusi Suomi -lehden tuotemerkin, ja entisen konservatiivilehden niiden nettiversio aloitti ilmestymisensä lokakuun alussa.

  Niklas Herlin vaikuttaa ulospäin mahtisuvun mustalta lampaalta. Sellaiseksi hän on liian tulisieluinen, herkkävireinen ja kiihkeästi oikeudenmukaisiksi tuntemiaan asioita puolustava.

Ansiotulot (miljoonaa euroa)

Ansiotulot

Pääomatulot (miljoonaa euroa)

Pääomatulot

Varallisuus (miljoonaa euroa)

Vuodesta 2006 lähtien verottaja ei enää julkaise varallisuustietoja

Varallisuus

Herlin Niklas Kustaa Harald

Vuosi Titteli Pääomatulot Sija Ansiotulot Sija Omaisuus Sija
  2011

1.3 310
0

0
  2008

0.4 1365
0

0
  2007

0.7 871
0

0
  2006

0.2 3415
0
9909
0
  2005
Cargotecin omistaja
18.2 4
0
7901
8.6 231
  2004
Koneen suuromistajia
5 53
0

25.2 36
  2003

3 73
0
4439
9 178
  2002

2.1 115
0
8159
6.1 237
  2001

1.4 207
0
7314
5.8 285
  2000

1.6 239
0.4
737
4.8 416
  1999

0.8 485
0
4380
3.1 857