Johanna Korhonen
(6.5.)
KATSOTUIMMAT VIDEOT
Tutkimus erotteli hyvän ja huonon tanssin
Northumbrian yliopiston professori Nick Neave pyysi nuoria, tanssitaidottomia miehiä tanssimaan yksinkertaisen rumpurytmin tahdissa ja kuvasi heidän liikkeitään 12 eri kameralla. Sama testi tehtiin tanssitaitoisten kanssa.
(8.9.2010)
Harvinaisessa kuvataltioinnissa karhu saalistaa hirven
Ruosissa kuvaajan nauhalle tallentui miten karhu raateli saalistamansa hirven tienpientareella. Kuvat voivat järkyttäää, eikä videon katsomista suositella nuorille.
(12.6.2008)
Chilen kaivosmiehet saivat katsoa jalkapallo-ottelun
Loukkuun jääneille chileläisille kaivosmiehille laskettiin pieni projektori, jolla he saattoivat katsoa Chilen ja Ukrainan pelaaman jalkapallo-ottelun.
Australian tulvien uskotaan jatkuvan vielä viikon ajan
Australiassa kymmenettuhannet ihmiset varautuvat jättämään kotinsa uhkaavien tulvien vuoksi. Eteläisessä Victorian osavaltiossa evakuointivaroitus on annettu yli 50 000 ihmiselle.
(7.9.2010)
Amerikkalaispastori aikoo polttaa Koraaneja ensi lauantaina
Amerikkalainen uskonnollinen liike aikoo polttaa Koraaneja ensi lauantaina eli syyskuun 11. päivänä, koska silloin vietetään WTC-terrori-iskujen vuosipäivää. Liikkeen johtajan mukaan islam ja sharia-laki ovat vastuussa iskuista.
Myrskyrintama aiheutti paniikkia Hietaniemen uimarannalla
Lukijan kuvaamalla videolla näkyy, miten nopeasti myrskyrintama pimensi Helsingin Hietaniemen uimarannan sunnuntai-iltana ja miten ihmiset juoksivat ukkosta pakoon.
(9.8.2010)
Brittipoliisi pahoinpiteli humaltuneen keski-ikäisen naisen
Brittiläinen poliisi pahoinpiteli 57-vuotiaan naisen, jonka poliisi oli löytänyt nukkumassa humalassa autostaan. Nainen ei myöskään ollut pystynyt antamaan poliisille puhallustestiä.
(6.9.2010)
Angelina Jolie vieraili Pakistanin tulva-alueella
Tulvien piinaamassa Pakistanissa ainakin kahdeksan miljoonaa ihmistä on avustusten varassa ja miljoonat ovat kodittomia.
Tiger Woods pelaa USA:n joukkueessa Ryder-cupissa
Pelaajaurallaan 71 ammattilaisturnausta voittanut Woods valittiin villillä kortilla. Hän pelaa Ryder-cupissa kuudetta kertaa. Woods debytoi kilpailussa vuonna 1997.
Black Swan avasi Venetsian elokuvajuhlat
Natalie Portmanin tähdittämän jännityselokuvan Black Swan ohjannut Darren Aronofsky voitti kaksi vuotta sitten Venetsian elokuvajuhlien pääpalkinnon elokuvallaan The Wrestler.
(2.9.2010)
Joutsenten tanssia ja Mitsubishi ASX
Pihi kulkija Ford Focus Econetic
Dacia Dusterin hintaluokka näkyy pelkistettynä sisustuksena
Skoda Fabia Combi on käytännöllinen
Dacia Sandero on toimiva perusauto
Opel Corsa ja jenkkaava Salon Seuratanssiklubi
Naisten suosikki Nissan Qashqai
Peugeot 5008 on salonkikelpoinen tila-auto
Kia Venga on suunniteltu eurooppalaisille
Avomersu antaa vilvoittavan kyydin