Uutiset 24h
Jarkko Tontti
Kristian
Makedonian viisuartisti syyttää homoja huonosta menestyksestään
Mistä hinnoista Kummola puhui?
Suomen suurlähettiläs tapasi Jemenin presidentin
Mistä hinnoista Kummola puhuu?
Nelosen sää
Amatöörivideo näyttää Oklahoman tornadon voiman.
Älypuhelinyhtiö Jolla on esitellyt ensimmäisen puhelimensa. Laitteessa on Linux-pohjainen Sailfish-käyttöjärjestelmä, mutta siinä voi käyttää myös Android-sovelluksia. Sailfish on rakennettu Nokian hylkäämän Meegon pohjalle. Suurin osa Jollan työntekijöistä onkin entisiä nokialaisia. Noin 400 euron hintaisesta laitteesta voi tehdä jo ennakkotilauksia. Laitetoimitusten suunnitellaan alkavan vuoden lopulla, Jolla kertoo tiedotteessaan. Videolla laitetta esittelee vanhempi suunnittelija Jaakko Roppola.
Facebookissa on muutaman päivän ajan levinnyt kulovalkean tavoin helsinkiläisen Ricky Ghansah'n päivitys. Ricky kertoo tuossa päivityksessään, miten hän taltutti vihamielisen solvaajan pehmeillä aseilla. Nuorimies kertoo yllättäneensä rahattoman solvaajan ostamalla tälle bussilipun. Vastineeksi Ricky vaati - ja sai - julkisen anteeksipyynnön solvauksista. Tämä tapahtuma kirvoitti muilta matkustajilta spontaanit aplodit ja kiitokset Rickylle, hyvin hoidetusta tilanteesta. Bussiyhtiöstä ei ole saatu varmennusta tapahtuneelle, eikä bussissa matkustaneita ole tavoitettu kertomaan tilanteesta, mutta Facebookissa sadat ihmiset ovat kannustaneet Ghansania.
Julkkisralli Gumball 3000 käväisi Helsingin Kampissa maanantaiaamuna ja keräsi tuhansittain urheiluautoista kiinnostuneita paikalle. Rallin sadan autokunnan joukossa on useampikin suomalainen autokunta. Suomen maineesta pitävät huolen muun muassa Rähinä Recordsin autokunta, jossa ajavat räp-artistit Elastinen, Uniikki ja Timo Pieni Huijaus. Uniikki hehkutti Kampissa, miten mahtava ralli on kyseessä. ”Aivan uskomaton meininki. Kaikki ovat taantuneet pikkupoikien tasolle. Olemme mehuissamme kaikesta”, Uniikki ylisti tunnelmaa.
Tukholman mellakat ovat jatkuneet jo kolmatta yötä Husbyn lähiössä. Videolla kuvaa tiistaiyön levottomuuksista.
Maaliyhtiö Teknoksen tehtaalta valui Mätäjokeen runsaasti ympäristölle vaarallista liuotinta, joka tappoi jopa tuhansia kaloja. Helsingin poliisi on aloittanut esitutkinnan Mätäjoen myrkkytuhoista, mutta mahdolliset rikosnimikkeet tarkentuvat myöhemmin. Helsingin ja Vantaan rajalla virtaavaan Mätäjokeen päässyt aine on Shellsol A 100 liuotetta. Aine on tyypiltään kevytaromaattista liuotinbensiiniä, joka on haitallinen ja ympäristölle vaarallinen.
Yhdysvaltojen Oklahomassa riehunut tornado on surmannut liki sata ihmistä. Uhriluvun pelätään nousevan edelleen, sillä kymmeniä ihmisiä on yhä kateissa. Videolla kooste uutistoimisto Reutersin välittämistä pyörremyrskykuvista ja tornadon tekemistä tuhoista.
Yhdysvalloissa tornadot eli pyörremyrskyt iskevät alueelle jota kutsutaan tornadokujaksi. Täällä keskilännen preerioilla kohtaavat etelästä Meksikonlahdelta tulevat lämpimät ilmamassat ja lännestä Kalliovuorten yli puhaltavat kylmät ilmamassat. Näin pyörremyrskyt syntyvät, kun on raju ukkonen. Maata lähellä oleva lämmin ilma nousee ylöspäin ja kylmä ilma laskee. Ukkospilven lämpö ja kosteus ruokkii tätä ilmamassojen kohtaamista. Pyörteet syntyvät, kun eri korkeuksilla ja eri nopeuksilla puhaltavat tuulet kohtaavat. Ja tuo tornadon suppilo johtuu siitä, että nämä pyörteet tempautuvat tuonne pilven sisään.
Kun isä jää eläkeelle, on pojan aika astua kentälle - näin näyttää käyvän ainakin Beckhamien perheessä. 14-vuotias Brooklyn Beckham on alkanut treenata lontoolaisen Queens Park Rangersin junioriakatemiassa. Vedonlyöjät käyvät jo kuumina siitä, pärjääkö Beckham junior isäänsä paremmin Englannin maajoukkueessa. Vedonlyöjien kertoimet ovat 12-1 sille, että Brooklyn Beckham pääsee maajoukueeseen. Valioliigaan pääsyn kertoimet ovat vain 9-2. Isä-Beckham aloitti uransa Englannin Valioliigassa myös 14-vuotiaana Manchester Unitedissa.
Yhdysvaltain Oklahomaan iskenyt tornado oli paikoin jopa kolme kilometriä leveä ja eteni jopa 320 kilometrin tuntivauhtia. Se repi kappaleiksi kattoja, seiniä ja kokonaisia rakennuksia. Myös kaksi koulua tuhoutui. Pyörremyrskyssä on kuollut yli 90 ja loukkaantunut ainakin 145 ihmistä. Kuolleiden joukossa on 20 lasta. Pahiten pyörremyrsky koetteli Oklahoma Citystä etelään sijaitsevaa Mooren lähiötä, jossa pyörremyrsky tappoi 46 ihmistä myös vuonna 1999.
Helsingin Sanomat on selvittänyt, missä päin Suomea autoillaan eniten. Ehdottomaksi ykköseksi nousee varsinais-suomalainen Vehmaan kunta. Vehmaalla on melkein yhtä monta autoa kuin asukasta. Kävimme katsomassa, mistä tämä johtuu.
Kolme ihmistä on joutunut sairaalahoitoon Rainbow-pannukasviksista saatujen myrkytysoireiden vuoksi. SOK tiedottaa parhaillaan kirjeitse, sähköpostilla sekä tekstiviestillä noin 30 000 asiakasta, jotka ovat ostaneet tuotteen 11.2. jälkeen. SOK:n päivittäistavarakaupan suunnittelujohtaja Mika Lyytikäisen mukaan ostajien tiedot saatiin S-etukortin ostoslistausten perusteella. Asiakasrekisterin käyttöön oli Eviran valtuutus.
Ohjaaja Dome Karukosken uutnatseista kertovan rakkauselokuvan ensimmäinen traileri. Elokuva saa ensi-iltansa tulevana syksynä.
Tutkijat lähettivät 45 hiirtä, kahdeksan gerbiiliä ja 15 liskoa kuukaudeksi yli 500 kilometrin korkeuteen maan kiertoradalle tutkiakseen, kuinka eliöt kestävät pitkiä avaruusmatkoja. Valtaosa avaruudessa käyneistä pikkueläimistä ei selvinnyt elävänä takaisin maan kamaralle. Vain osa hiiristä selvisi hengissä. Muut kuolivat joko viallisten laitteiden vuoksi tai avaruusmatkailun aiheuttamaan stressiin. Koe oli kuitenkin onnistunut, ja sen tuottamaa tietoa voidaan hyödyntää miehitetyn Mars-lennon suunnittelussa. Venäjä on suunnitellut Marsin valloitusta kauan. Vuonna 2030 sen on määrä aloittaa Mars-lentojen tukikohdan rakennustyöt Kuussa.