Uutiset 24h
Maija Aalto
Turha murehtia
Leijonilla katkera ilta Globenissa
Ruotsi jyräsi MM-kultaan
Leipomosta lavalle
Nelosen sää
Helsinki-Malmin lentoaseman 75-vuotisjuhlan kunniaksi järjestetyssä Air & Motor Show Live -tapahtumassa nähtiin lauantaina todellista ilmailutaidetta. Juhlien ohjelmahuipentumana ruotsalainen MX Freestyle -tähti Daniel Bodin hyppäsi motocross-pyörällään tsekkiläisen Martin Šonkan taitolentokoneen yli. Ennen näytöstä oman lajinsa huippulahjakkuudet harjoittelivat yhdessä vain kerran. Kuvaus ja editointi: Marko Sorsa
Dramaattinen tapahtuma tallentui bussin valvontakameroihin Pennsylvaniassa, Yhdysvalloissa. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa. Myös peura näytti selvinneen säikähdyksellä.
Jos ei heilaa helluntaina... Tämän tietävät myös Särkänniemen huvipuiston delfiinit, jotka ovat jo vahvasti kesäfiiliksissä - eli hormoonit hyrräävät. Delfiineillä on alkanut kiima-aika eli altaan asukkeja kiinnostaa tällä hetkellä aivan muut asiat kuin ihmisille esiintyminen.
Jos helluntaille ei löydy heilaa, niin aina voi lohduttautua leivoksella. Kirkkopyhä sai nimikko-herkun.
YK on kehottanut maailman maita panostamaan hyönteisten kasvatukseen. Järjestön mukaan hyönteisten käyttäminen ravintona vähentäisi tehokkaasti nälänhätää. Helsingin Sanomat testasi, miten hyönteiset sopivat länsimaiseen keittiöön. Seuraavassa jutussa valmistamme simpukkakeittoa, jossa simpukat on korvattu jauhomadoilla.
Vahvat teollisuusliitot ovat pettyneitä sosiaali-demokraattisen puolueen nykyiseen linjaan. Miesvaltaisten liittojen mielestä Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen ei kuuntele riittävästi ay-väkeä. Monia myös jurppii demareiden tuore ministeri-kierrätys.
Oman työpaikan säilyminen huolestuttaa suomalaisia. Melkein joka toinen mies pelkää irti-sanomista tai lomautuksia, naisistakin useampi kuin joka kolmas. Töihin tullaankin usein myös sairaana, kertoo Työterveyslaitoksen tuore tutkimus.
Vapaaehtoisilla on valtava vastuu pelastus-tehtävissä. Joka toinen pelastus-tehtävään lähtevä paloauto on nimitäin täynnä vapaaehtoisia palomiehiä. Kaupunkien ulkopuolella veepeekoolaiset hoitavat käytännössä kaikki pelastustehtävät tulipalojen sammutuksesta myrskytuhojen raivaukseen.
Kanadalainen astronautti Chris Hadfield jätti jäähyväiset kansainväliselle ISS-avaruusasemalle tekemällä oman versionsa David Bowien hitistä Space Oddity. Laulu kertoo astronautista, joka jää ajelehtimaan avaruuteen.Videolla Hadfield laulaa ja soittaa kitaraa leijuen painottomassa tilassa avaruusasemalla.
Leijaseura järjesti perinteisen äitienpäivän leijalennätyksen Suomenlinnassa. Mukana oli kymmeniä leijoja eri puolilta maailmaa. Esillä oli muun muassa suuria eläinleijoja ja vauhdikkaita pikkuleijoja. Mutta miten jättimäiset eläinhahmot oikein saadaan taivaalle? Toimittaja-kuvaaja: Seppo Kärki
Yhä useammat mökinomistajat ovat luopuneet koko perheen työleireistä ja palkanneet tilalle mökkitalkkarin. Kesämökkikunnassa asuva talonmies korjaa rappuset, laittaa laiturin paikoilleen tai vaikka raivaa kaatuneet puut tontilta. Ammattikunta kattaa jo koko Suomen. Nyt tapaamme taipalsaarelaisen Kyösti Kaijasen, joka on elättänyt itsensä mökkitalkkarin hommilla kymmenen vuoden ajan.
Nelosen uutiset