Uutiset 24h
Tuomo Pietiläinen
NSA-vuotaja: USA:ssa ei reilua oikeudenkäyntiä
NSA-vuotaja: He saavat kaiken, minkä haluavat
Turkki vihastui Britannian väitetystä vakoiluoperaatiosta
Apple kertoi luovuttaneensa USA:lle tuhansien käyttäjien tietoja
Nelosen sää
Kultarannan ehkä yllättävin kutsuvieras oli mm. Sammon ja Nordean hallituksen puheenjohtaja Björn ”Nalle” Wahlroos. Wahlroos muistuttaa, että maailma muuttuu ja sen vaikutuksia Suomeen on hyvä arvioida. Toimittaja: Eeva Palojärvi, Kuvaaja: Timo Ylifrantti.
Juhannusviikko käynnistyy sadekuuroilla, mutta loppuviikosta lämpenee ja viikonloppuna voi olla luvassa jopa hellekelejä.
Venäjällä on räjähdysmäisesti yleistynyt tapa kiinnittää auton kojelautaan pieni videokamera, niin sanottu ”dash cam”. Pienet ja halvat konepeltikamerat ovat suosittuja, koska ne helpottavat syyllisen osapuolen määrittelyä riitatilanteissa ja venäläiskuljettajien mukaan vähentävät viranomaiskorruptiota. Kameroiden tallenteista tehdyt koosteet puolestaan ovat nousseet verkkohiteiksi venäläisillä videosivustoilla.
Dystopiakuvaus The Last of Us on onnistunut pelijärkäle, tapaus, jollaisia ilmestyy vain kourallinen sukupolvessa. Helsingin Sanomien peliarviot tehdään yhteistyössä Pelit-lehden kanssa.
Ulkoasianvaliokunnan vetäjä, perussuomalaisten puheenjothaja Timo Soini kiittelee presidentti Sauli Niinistön raikkaita puheita ja erityisesti evästyksiä hallitukselle. Toimittaja: Eeva Palojärvi, kuvaaja: Timo Ylifrantti.
Yhdysvaltojen Oregonissa asuva Stephanie Durkee ei ollut uskoa silmiään, kun hänen lapsensa esittelivät perheen kissan synnyttämän kaksikasvoisen pennun. Eläinlääkärin tutkimukset osoittivat pennun olevan hyväkuntoinen ja sen uskotaan jäävän henkiin. Pentu sai nimekseen "Duecy". Kaksikasvoiset eläimet ovat harvinaisia ja niistä käytetään termiä Janus, jolla viitaten roomalaisten jumalhahmoon, jonka toinen kasvo katsoi menneisyyteen ja toinen tulevaisuuteen.
Vakuutusyhtiöt ovat alkaneet myöntää lapsen sairaskuluvakuutuksia myös yli 40-vuotiaille odottaville äideille. Vielä joitakin vuosia sitten nelikymppisille myönnettiin vakuutus vasta lapsen syntymän jälkeen. Nyt puolet suomalaisyhtiöistä on nostanut äitien yläikärajaa, ja loputkin yhtiöistä harkitsevat nostoa.
Helsingin Länsisatamassa sattui tänään iltapäivällä vakava ampumavälikohtaus. Tapahtumat saivat alkunsa, kun mies ampui naista Länsiterminaalin edustalla kello yhden aikaan iltapäivällä. Samuel Karppinen oli juuri poistumassa lähellä olevasta Verkkokaupasta, kun hän näki poliisien ryntäävän paikalle luotiliivit päällä ja jonkun huutavan aseistautuneen miehen olevan paikalla. Toimittaja: Roosa Murto. Kuvaus ja editointi: Toke Lahti.
Turkissa mellakkapoliisi on tehnyt rynnäkön kiisteltyyn Gezi-puistoon Istanbulissa. Operaatio alkoi pian sen jälkeen, kun pääministeri Erdogan käski mielenosoittajia poistumaan puiston viereiseltä Taksim-aukiolta. Helsingin Sanomien kirjeenvaihtaja Minna Nalbantoglun mukaan puiston tyhjennys sujui melko rauhallisesti. Mittava poliisioperaatio tuli mielenosoittajille täytenä yllätyksenä. Editointi: Jani Viskari.
Pääkaupunkiseudulla tuhlaantuu 15000 lääkäriaikaa vuodessa, kun potilaat eivät saavu vastaanotolle. Helsingissä peruuttamattomiin lääkäriaikoihin hukkautuu vuosittain 4-5 lääkärin työpanos. Kävimme Helsingin keskustassa kysymässä ihmisiltä, kuinka potilaat saataisiin paremmin pitämään kiinni sovituista vastaanottoajoista.
Tuhannet olivat kerääntyneet katsomaan, miten uusi Airbus A350 kohosi ensilennolle Ranskassa. Koneen lentäjiksi oli valittu kaksi entistä taistelupilottia ja lennon kaavailtiin kestävän nelisen tuntia. Kahdeksan vuotta kehitetty kone on tullut maksamaan yli 12 miljardia dollaria.
Lahden kaupungin ruoan jakelupisteillä asioivista enemmistö on ikääntyviä eli yli 55 vuotta täyttäneitä. Tämä käy ilmi tutkimuksesta, joka kartoitti eri kaupunkien ruokaa jakavia tahoja sekä jonoissa asioivia ihmisiä. Lahti on poikkeus, sillä muissa kaupungeissa leipäjonoissa käyvät myös opiskelijat ja lapsiperheet.
Elintarviketeollisuus on tehnyt Euroopan komissiolle kantelun Suomen sokeriverosta. Alan liiton mielestä valmisteverot vääristävät kilpailua ja suosivat toisia makeita herkkuja toisten kustannuksella. Toimittaja: Tomi Peurakoski Kuvaus ja editointi: Saku Koponen
Tiivistunnelmainen ja erinomaisesti rytmitetty Metro: Last Light imaisee voimalla mukaansa. Sen maailmanlopun ilmapiiri luo hienot puitteet vuoden parhaisiin kuuluvalle räiskinnälle. Helsingin Sanomien peliarviot tehdään yhteistyössä Pelit-lehden kanssa.