torstai 23.5.2013 | Lyydia, Lyyli  Onnittele e-kortilla

Käytöstavat

- eli kuinka saan viestini varmimmin julkaistuksi?

HS.fi:n keskustelu on valvottua. Julkaistavien kirjoitusten on oltava hyvän maun mukaisia. Kirjoitusten odotetaan pysyttelevän kulloisenkin keskusteluketjun aihepiirissä ja tuovan siihen tuoretta näkökulmaa. Rakentavasti kirjoitettu, punnittu viesti ajaa myös kirjoittajansa asiaa tehokkaammin kuin matalamielinen äksyily.

Viestit ilmestyvät keskustelualueelle sen jälkeen, kun toimitus on ne hyväksynyt. Toimitus päättää itsenäisesti kirjoitusten julkaisemisesta. Keskustelujen ennakkotarkastus ei ole sensuuria. Kirjoituksia ei julkaista tai hylätä sen perusteella, miten ne myötäilevät Helsingin Sanomien näkemyksiä.

Kirjoittajat ovat rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa kirjoitustensa sisällöistä.

Kirjoituksia voidaan käsitellä, lyhentää ja julkaista Helsingin Sanomissa.


Muutamia vinkkejä hyvän kirjoittamisen tueksi


Mitä et sanoisi kasvokkain, älä kirjoita myöskään palstalle

  • Toisten arvostelu, nimittely ja solvaaminen ei käy
  • Älä hauku, herjaa tai nälvi
  • Toisten kielivirheillä, maneereilla tai henkilökohtaisilla ominaisuuksilla saivartelu ei edistä mitään
  • Älä huuda tai HUUDA
  • Kukaan ei jaksa jankuttajaa - ei myöskään moderoija!
  • Asiat riitelevät, eivät ihmiset

Kunnioita itseäsi - vaali hyvää makua

  • Kiroilua ei keskustelupalstalla sallita
  • Navanalushuumori voi upota poikaporukassa, mutta kirjoitettuna se tuntuu tympeältä

Pysy käsiteltävässä aiheessa

Älä käytä uutista aasinsiltana aivan muihin aihepiireihin


Suojaa toisten yksityisyyttä

  • Rikoksista epäiltyjen tai rikoksen uhrien nimiä, kansallisuutta, uskontoa tai muuta vastaavaa on turha yrittää arvuutella. Toimitus julkaisee näitä tietoja harkintansa mukaan uutisissaan. Keskustelupalsta ei ole paikka, jossa näitä asioita paljastellaan.
  • Arkaluonteisia, kenenkään yksityiselämään kuuluvia asioita ei pidä aiheetta tuoda esiin. Tällaisia ovat esimerkiksi etninen alkuperä, kansallisuus, sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, vakaumus, terveydentila, kotiolot tai muut näihin verrattavat ominaisuudet.
  • Ei ole hyväksyttävää yrittää paljastella toisten nimimerkkikirjoittajien henkilöllisyyksiä. Ei puhelinnumeroita tai sähköpostiosoitteita.

Rasistiset viestit päätyvät järjestään hylkyyn

  • ”Rodulliset” yleistykset eivät mene läpi
  • Näennäisen asiallinenkin viesti päätyy herkästi roskiin, jos sen todellisen tarkoitusperän voi tulkita rasistiseksi

Kansanryhmää vastaan kiihottamista ei hyväksytä

  • Jo jonkun kansanryhmän leimaaminen vaikkapa rikollisuuteen taipuvaiseksi voi olla omiaan lietsomaan vihaa

Kunnioita uskonrauhaa

  • Mikä koskee ihonväriä tai kansallisuutta koskee myös uskontoa, uskontokuntaan katsomatta
  • Uskonto ei määrittele ihmistä. Emme siis voi sanoa, että juutalaiset sitä tai muslimit tätä
  • Holokaustin kieltäjillä ei ole palstalle asiaa

Älä lietso väkivaltaa tai laittomuuksia

  • Väkivallan ihannointi tai siihen yllyttäminen eivät kuulu keskustelupalstalle
  • Kenenkään kuolemasta ei pidä iloita eikä toivoa kuolemaa tai vahinkoa muille
  • Lainsäädännön oikeellisuudesta voi keskustella, mutta rikoksen polulle ei saa HS.fi:ssä kehottaa

Älä yritä mainostaa tuotettasi, palveluasi tai vaikkapa maailmankatsomustasi


Kunnioita tekijänoikeutta

Muotoile sanottavasi itse. Voit lyhyesti siteerata toisia, mutta muista mainita tekijä.


Älä kirjoita jatkokertomuksia

Niin tärkeätä asiaa ei olekaan, etteikö sitä voisi tiivistää yhteen viestiin. Tiivistä kertomaa toisetkin jaksavat lukea.


Kirjoita selvästi

Haluat varmaan, että viestisi luetaan ja ymmärretään. Joten...

  • Mieti, miten ilmaiset asiasi mahdollisimman napakasti ja selkeästi
  • Muista kappalejako, pilkut ja pisteet. Pisteen jälkeen tulee välilyönti ja iso alkukirjain.
  • Palstan kieli on suomi

Älä yritä kirjoittaa toisen henkilön nimissä


Pysyttele palstalla

Linkkejä muualle julkaistaan vain harkiten. Asiasi on kiinnostavampi, kun esität sen omin sanoin.


Uutisankat ja toimituksen virheet

Toimitus on ikikiitollinen, jos lukijat oikaisevat sen tekemiä asiavirheitä. Oikaise kuitenkin ensisijaisesti sähköpostilla: hs.online@hs.fi.

Jos oikaisu päätyy vahingossa keskusteluketjuun, voi kirjoituksesi näyttää tosi merkilliseltä sitten, kun itse uutinen on korjattu.



Huomaathan, että tähän kirjatut käytöstavat ovat suuntaa-antavia: viestin hyväksyminen tai hylkääminen perustuu aina kokonaisharkintaan, eikä jokaiselle hylkäykselle välttämättä ole osoitettavissa tähän listaan kirjattua perustelua.

Palautetta keskustelupalstasta ja sen ohjeistuksesta voit lähettää sähköpostiosoitteeseen hs.keskustelu@hs.fi.

Myös parannusehdotuksia otetaan vastaan ilomielin.

Keskustelun tekniikkaan liittyviin kysymyksiin voit etsiä vastauksia täältä.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>