Helsingin Sanomien kriitikot esittäytyvät

Ansa Aarnio

Taidehistorioitsija, kirjoittanut kuvakirjoista Helsingin Sanomiin vuodesta 1999. Artikkeleita eri julkaisuissa. Työskentelee Taiteen keskustoimikunnassa, toiminut mm. Visuaalisten alojen taidepoliittisen ohjelman sihteerinä.

"Innostun oivalluksista ja siitä, miten kuva ja teksti yhdessä yllättävät."

Yhdeksän aina ajankohtaista kuvakirjaa

• Tove Jansson: Kuinkas sitten kävikään? (1952, suom. Hannes Korpi-Anttila)
  Mymmeli ja Muumipeikko etsivät kadonnutta Pikku Myytä. Tämä pelastaa heidät imurin kidasta. Pikku Myy pilkistää kirjan reiästä lukijalle jo ennen kuin Mymmeli ja Muumipeikko huomaavat häntä. Leikatusta aukosta vilahtaa usein seuraava tapahtumapaikka. Viimeisen sivun kolo - joka samalla on takakannen oven avaimenreikä - on niin pieni, etteivät Myy ja Mymmeli sovi siitä. "Me jäätiin kirjaan, virkkoi Myy."
• Oili Tanninen: Nunnu (1960)
  Lapsuuteni ykkönen. Paperista leikatut hahmot ovat ilmeikkäitä ja itsensä näköisiä. Nunnu kulkee Hepsunkepsun selässä ja ajaa hulihopperilla. Hoppu Herätyksen kaupassa maksetaan hullunkurisilla ajatuksilla. Heikosti näkevä siiliperhe luulee professorin partaa serkukseen. Nunnu kaivaa kalossistaan unitoivomukset ja hämmästyy: kaikki toivovat samaa unta, sellaista jossa ei ole kiirettä mihinkään.
• Maikki Harjanne: Mintun aarre (1979)
  Varhaiset Minttu-kirjat ovat herkällä viivalla piirrettyjä ja rauhallisesti sommiteltuja. Kiharaviivalla hahmoteltu Minttu on lapsenpullea kolmivuotias. Yhtä kirjan lausetta toistan aamuisin: "Nukuitko hyvin kukkaruukussa."
• Camilla Mickwitz: Mimosa (1983)
  Fantasiakuvakirja, jossa noita jättää lapsensa lastenkodin portaille. Taikavoimillaan Mimosa sekoittaa lastenkodin kurinalaisen elämän. Aikuiset pysähtyvät kuuntelemaan sisintään, kuvien synkät värit kirkastuvat ja rakennus puhkeaa kukkaan. Juhlinnan keskellä Mimosa lentää äitinsä kanssa luudalla pois ja vilkuttaa lapsille.
• Kristiina Louhi: Ainon äiti on vihainen (1986)
  Louhi kuvaa lapsiperheen arkea, jonka varsinkin kotiäidit tunnistavat. Päivästä toiseen kierretään kolmiota koti-kauppa-leikkipuisto. Louhi rikkoi tabuja kuvatessaan äidin kiukkua. Kuvitus on osuvaa pienintä yksityiskohtaa myöten ja teksti huoliteltua. Tavallista suomalaista arkea elävä Aino on ylittänyt suvereenisti valtakunnanrajoja.
• Mauri Kunnas: Koirien Kalevala (1992)
  Kunnaksen tulkinnassa Aino ahdistelee Väinämöistä. Kuvaa kannattaa verrata esikuvaansa, Ateneumiin ripustettuun Akseli Gallen-Kallelan Aino-triptyykkiin, kuten muitakin taideteosten toisintoja.
• Markus Majaluoma: Olavi ja Aapo. Merten urhot (1998)
  Lämmöllä kuvattu purjehdusmatka, jossa veljekset heittäytyvät seikkailuun hyvin inhimillisten merirosvojen kanssa. Merten Ahti on unohtumaton.
• Liisa Kallio: Eläinten uintiretki (2002)
  Eläintarhan asukit vaeltavat illan hämärtyessä uimahalliin. Retkeä kommentoidaan lehtijutussa ja siitä tulee osa mediamaailmaa. Tunnelmankuvaajana Kallio on taiturimainen. Väreillä on kiinnekohtansa luonnossa. Kun lokakuussa kohotin katseeni kirjan syksyisestä maisemasta, näin ikkunan takana täsmälleen samat ruskeat ja keltaiset sävyt.
• Laura Ruohonen ja Erika Kovanen: Allakka pullakka (2004)
  Ruohosen riimit joustavat suussa, ne muuntuvat ja kasvavat. Äänteet matkivat toisiaan. Ruohonen käyttää nokkelasti hyväkseen suomalaista kulttuuriperintöä, paikannimiä, jopa saaristolaislintuja (ruokki, räyskä ja riskilä), joita näkee Luonnontieteellisessä museossa. Vieraat sanat vaativat kuvaa rinnalleen. Erika Kovasen kuvat selittävät hyvin nonsense-loruja. Kuva ja sana kietoutuvat luontevasti toisiinsa. Kaunis typografia ja kangasselkä herättävät muistoja kultaiselta 60-luvulta.