Helsingin Sanomien kriitikot esittäytyvät

Jukka Petäjä

(s. 1956)

"Ranskalainen semiootikko Roland Barthes on todennut, että kriitikon tehtävä on avata teksti sen omalla kielellä eikä käyttää kirjaa oman maailmankatsomuksen pönkittämisen välinenä. Hyvä neuvo. Joskus siinä onnistuu, joskus ei. Ensimmäiset kritiikkini kirjoitin 1970-luvun puolivälissä Musa-lehteen. Silloin kirjoitin useimmiten musiikista, harvemmin kirjallisuudesta. Nykyään suunta on päinvastainen. Kansan Uutisten vakituisena avustajana aloitin vuonna 1978. Samalla tein myös kirjallisuusohjelmia Yleisradiolle ja pidin palstaa mm. Jaana-lehdessä. Helsingin Sanomiin siirryin vuonna 1988.

Olen valmistunut Helsingin yliopistosta 1984, pääaineinani yleinen kirjallisuustiede ja estetiikka. Seuraan mieluusti käännöskirjallisuutta ja eri kielialueiden aikalaiskirjallisuutta. Kustannuspolitiikka ja kustantamisen kulttuuriset ja taloudelliset reunaehdot kiinnostavat myös minua. Itse olen kirjoittanut neljä romaania ja yhden historiateoksen. Lisäksi olen toimittanut muutamia kirjoja ja antologioita."

Yhdeksän syytä nauraa vakavassa maailmassa

• Cervantes: Don Quijote
  Monimielisen naurun tyhjentymätön raamattu. Modernin ja postmodernin romaanin vekkuli kantaisä. Don Quijote manchalainen on hullu, kun luulee toimivansa viisaasti ja puolustavansa oikeita arvoja - ja päinvastoin.
• Laurence Sterne: Tristram Shandy
  Jos Cervantes on länsimaisen romaanin isä ja romaanimuodon keksijä, Sterne on vähintään hänen aseenkantajansa. Sterne toi maailmankirjallisuuteen sellaisen kertojan, joka käyttää koko ajan erilaisia maskeja ja kokeilee alituisesti romaanin rajoja.
• Saul Bellow: Herzog
  Hieno satiiri modernin ihmisen umpikujasta. Romaanin päähenkilö kutsuu itseään kärsiväksi leikinlaskijaksi, koska hänen elämässään nauru ja itku menevät sekaisin - kuten myös järki ja sen puute.
• Philip Roth: Portnoyn tauti
  Hurtti kirja, jonka ilkeää lukea yhä uudestaan. Seksuaalisuutta karnevalisoiva Portnoyn on Yhdysvalloissa noussut kiellettyjen kirjojen kärkisijoille ja sitä on yritetty poistaa kirjastojen hyllyiltä ja koulujen lukemistosta.
• Kurt Vonnegut: Mestarien aamiainen - eli, hyvästi masentava maanantai
  Amerikkalaissatiirikon itselleen antama 50-vuotislahja. Tiukkaa slapstick-komediaa vakavista teemoista takovaan sähkösanomatyyliin. Tässä romaanissa ovat ne appoavoimet majavat.
• Julian Barnes: Flaubertin papukaija
  Tämä hauska kirja on pikemminkin jonkinlainen esseitten, anekdoottien ja erilaisten sanakirjojen oivaltava kokoelma. Tuloksena on Gustave Flaubertin epäortodoksinen elämäkerta, josta ranskalaiset ottivat nokkiinsa.
• Daniel Katz: Kun isoisä Suomeen hiihti
  Luin katkelman Daniel Katzin esikoiskirjasta lukioaikoinani aamunavauksessa. Sain uskonnonpilkasta kaksi tuntia jälki-istuntoa. Eli kyllä Katzin satiirinpiiska aivan hyvin sivaltaa.
• Veikko Huovinen: Veitikka.
  Kieli poskessa vaan ei yliolkaisesti tehty veijariromaani Adolf Hitleristä. Hämäävästi oikeita ja keksittyjä dokumentteja hyödyntävä kirja oli edellä aikaansa - vasta viime aikoina on alettu puhua faktiosta, jossa tekijä yhdistää rohkeasti fiktiota ja faktaa.
• Kari Aronpuro: Rihmasto
  Suosittelen Aronpuron runokokoelmaa kaikille, jotka luulevat, että vain raskasmielisyys voi tuottaa vakavaa sanottavaa. Olemisen, elämisen ja näkemisen isoja kysymyksiä tarkastellaan iloisesti, hauskasti ja leikkisästi.