Helsingin Sanomien kriitikot esittäytyvät

Unto Hämäläinen

(s. 1954)

Helsingin Sanomien Kuukausiliittteen toimittaja. Olen kirjoittanut 23 vuotta kirja-arvioita politiikan kirjoista. En uskalla edes laskea, kuinka monta kirjaa olen arvioinut.

Yhdeksän unohduksiin painunutta kirjaa lähihistoriasta

• William Erfurth: Suomi sodan myrskyissä 1941-1944. (1951)
  Kenraali William Erfurth oli Adolf Hitlerin edustajana Mannerheimin päämajassa. Tämän muistelmakirjan luettuani rupesin epäilemään, että Suomen ja Saksan liitto oli sittenkin aika tiivis jatkosodan aikana.
• Ilmari Harki: Sotakorvausten aika (1971)
  Suomen oli pakko maksaa Neuvostoliitolle jättimäiset sotakorvaukset, vaikka Suomella ei olisi ollut siihen varaa. Sotakorvaustyötä johtanut Ilmari Harki kertoo, miten se oikein onnistui.
• Kustaa Hulkko: Pihalla kuin lumiukko (2004)
  Arvokas dokumentti Suomen pankkikriisin ja talouslaman ajalta. Kirjaan on purettu pankkivaltuutettujen keskustelut mm. devalvaatioiden alla. Kirja todistaa, että pankkivaltuutetut joutuivat mahdottoman tehtävän eteen. Kirjan toimittajan ei tarvitse osoitella syyllisiä, sillä he (pankkivaltuutetut) tekevät sen itse.
• Ingemar Hägglöf: Kauppatorin päiväkirja (1990)
  Ingemar Hägglöf oli 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa Ruotsin suurlähettiläänä Helsingissä ja oli huippuluokan tiedonhankkija. Hän tunsi Suomen salaisimmat asiat paremmin kuin omat ministerimme, kansanedustajista nyt puhumattakaan. Hägglöf oli diplomaatti, joten häntä ei voi kutsua vakoojaksi.
• Max Jakobson: Diplomaattien talvisota (1955)
  Nuoren Max Jakobsonin kirja on talvisodan klassikko, joka kestää isoisältä pojanpojalle ja pojantyttärelle.
• Ermei Kanninen: Vuodet myrskyn varjossa (1996)
  Onneksi kenraali Ermei Kanninen kirjoitti kunnolliset, vanhanaikaiset muistelmat. Kirja on sotilaallisen jämerää tekstiä, eikä se ole yhtään haalistunut.
• Jean Monet: Muistelmat (1998)
  Jos haluaa palata Euroopan unionin alkuvuosiin, kannattaa lukea Jean Monetia. Unionin synnyttäminen oli hapuilua, ja hapuilu on jatkunut. Mutta kertaakaan unionin jäsenmaat eivät ole sotineet keskenään. Autuaita ovat rauhantekijät.
• J.K. Paasikivi: "Ei pienillä ole mitään turvaa" (2004)
  Paasikiven päiväkirjat vuosilta 1934-1939. Kauko Rumpusen toimittamat päiväkirjat Paasikiven lähettiläsvuosilta 1930-luvun Tukholmasta. Silloin ei pienillä valtioilla ollut turvaa edes toisistaan.
• Viktor Vladimirov: Näin se oli (1993)
  Viktor Vladimirov vaikutti 1950-luvun puolivälistä 1980-luvun puoliväliin Suomen ja Neuvostoliiton suhteisiin. Kun Vladimirov lähti viimeisen kerran Suomesta vuonna 1984, häntä olivat hyvästelemässä kaikki johtavat poliitikot ja elinkeinoelämän johtajat. Vladimirov oli huippuluokan tiedonhankkija, joka tunsi Suomen salaisimmat asiat paremmin kuin omat ministerimme, kansanedustajista nyt puhumattakaan. Vladimirov oli taustaltaan KGB-mies, joten häntä uskaltaa – näin jälkikäteen – kutsua vakoojaksi.