sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Viidennekselle reput syksyn ylioppilaskokeista

13.11.2009 12:50

Noin viidennes syksyn ylioppilaskirjoituksiin osallistuneista epäonnistui koitoksessa. Reputusprosentti on kuitenkin tavanomaista hieman matalampi, sillä syksyllä tutkinnon reputtaneiden osuus yltää yleensä jopa 25 prosenttiin.

Laudaturien rohmuajia ei syksyisin ole yhtä paljon kuin keväisin. Vuosi sitten valmistui tosin yksi kahdeksan ällän ylioppilas, mutta tänä syksynä parhain ylsi kuuteen. Nainen kirjoitti Tampereen klassillisessa lukiossa. Viisi laudaturia kirjoitti neljä naista, joista kolme on Ressun lukiosta Helsingistä ja yksi Olarin lukiosta Espoosta.

Uusia ylioppilaita valmistuu tänä syksynä arviolta noin 2 700, vaikka hyväksytysti tutkinnosta selvisi 3 500 osallistujaa. Tällä hetkellä kursseja puuttuu vielä noin 830:lta kirjoituksiin osallistuneelta. Ylioppilastutkintotodistusta ei saa ennen kuin pakolliset lukion kurssit on suoritettu.

Sellaisia kokelaita, jotka olisivat nyt voineet valmistua, osallistui syksyn tutkintoon vajaat 5 000.

Kaikkiaan osallistujia eri kokeisiin oli ilmoittautunut yli 36 000, mutta siinä joukossa ovat myös hyväksytyn ja hylätyn kokeen uusijat sekä tutkinnon täydentäjät. Osanottajamäärä oli hieman edellistä syksyä pienempi.

Uusien ylioppilaiden nimet julkaistaan perjantaina 27. marraskuuta HS.fi:ssä.

Lisää aiheesta:

YLIOPPILASTUTKINTO 2009 - Syksy

ma 28.9. vieras kieli, lyhyt oppimäärä

Yo-saksa pohti huippumallin elämää

28.9.2009 16:23

Kurkusta Gucciin eli kuinka vihannesmyyjästä tuli huippumalli, japanin kielen opiskelu Tokiossa ja eläinlääkärin työ Stuttgartissa. Siinä tekstin ymmärtämisen aiheita lyhyen saksan ylioppilaskokeessa maanantaina.

Kirjoitustehtävissä piti kirjoittaa postikortti saksalaiselle ystävälle ja kirjoittaa sähköpostiviestejä.

Lyhyen englannin tehtävissä sai pohtia, miksi Nicaraguan pääkaupungin Managuan kaduilla ei ole nimiä tai miksi sähköbussikokeilu epäonnistui sata vuotta sitten Lontoossa.

Syksyn ylioppilaskirjoitusten lyhyitten kielten kokeisiin tuli vähän yli 1 800 ilmoittautumista.

Suosituin kieli oli jälleen saksa, jonka suoritti 700 kokelasta. Se on yli sata vähemmän kuin vuosi sitten.

Toiseksi suosituin oli englanti, johon oli ilmoittautunut yli 350 kokelasta.

Seuraaviksi tulivat ranska, espanja, venäjä ja italia. Myös latinaa, portugalia ja pohjoissaamea kirjoitettiin jonkin verran.

Syksyn ylioppilastutkinto on nyt ohi muilta paitsi neljältä kokelaalta, joilla on keskiviikkona äidinkielensä eli pohjoissaamen esseekoe.

Päivän tehtävät tulostettavassa muodossa

Tehtävät pdf-muodossa, lukeminen vaatii Adobe Reader -ohjelman

pe 25.9. matematiikka, pitkä ja lyhyt oppimäärä

Pitkän yo-matematiikan tähtitehtävät helppoja

25.9.2009 15:42

"Melko koulumaiset ja kivat", kommentoi matematiikan lehtori Pekka Kontkanen Munkkiniemen yhteiskoulun lukiosta pitkän matematiikan ylioppilaskoetta perjantaina.

Kontkanen piti kokeen alussa olleita todistus- ja trigonometriatehtäviä vaikeina heikommille oppilaille. Hänen mielestään alun pitäisi olla helpompi, niin että kaikki pääsevät tehtävien parissa heti vauhtiin.

Suurin osa tehtävistä oli Kontkasen mielestä perinteisiä. "Tunneilla useasti harjoiteltuja."

Tähtitehtäviä hän piti tosi helppoina.

"Huonoa on se, että edes tähtitehtävät eivät nyt erottele hyviä oppilaita, vaan arvosana määräytyy enemmän huolellisuuden, kuin matemaattisten taitojen perusteella", Kontkanen pohti.

Hänen mielestään pitkän matematiikan kokeessa pitäisi olla vähemmän tehtäviä ja valintaa.

Lyhyen matematiikan kirjoittaneet joutuivat pohtimaan ajankohtaista aihetta eli elintarvikkeiden arvonlisäveroa. Arjessa kiinni oli myös tehtävä, jossa piti laskea asuntolainan maksuaika ja korko. Kokelaat saivat myös laskea, mikä mahtaa olla Helsingin väkiluku vuonna 2015.

Kummassakin matematiikan kokeessa oli 15 tehtävää, joista sai vastata kymmeneen.

Pitkän matematiikan tehtäviä ratkoi yli 1 400 kokelasta ja lyhyen matematiikan parissa ahkeroi lähes 5 000 kokelasta.

Ylioppilaskirjoitukset jatkuvat maanantaina lyhyen vieraan kielen kokeella.

Päivän tehtävät tulostettavassa muodossa

Tehtävät pdf-muodossa, lukeminen vaatii Adobe Reader -ohjelman

ke 23.9. Uskonto, elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi, kemia, maantiede, terveystieto

Yo-terveystiedon aiheena traumaperäiset kriisit

23.9.2009 15:49

Syksyn ylioppilaskirjoitusten ylivoimaisesti suosituimman reaaliaineen, terveystiedon, kokeessa sai vertailla kehityksellisiä ja traumaperäisiä kriisejä.

Alkoholi, tupakka ja raskaus, varusmiesten kunto ja tietokonetyöskentelyn ergonomia olivat mukana kymmenessä tehtävässä, joista sai vastata kuuteen.

Terveystieto on kasvattanut suosiotaan siitä, kun se sai oman kokeen vuonna 2007. Keskiviikkona terveystiedon kysymyksiin vastasi yli 6 400 kokelasta. Se on lähes 1 300 enemmän kuin viime syksynä.

Toisen reaalikokeen muita aineita olivat uskonto, elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi, kemia ja maantiede.

Maantiede oli toiseksi suosituin aine. Yli 2 500 abiturienttia pohti valtamerten pinnankorkeuksien vaihtelua, kaupunkirakenteen hajautumista pääkaupunkiseudulla ja matkailuun liittyviä riskejä maapallolla.

Kolmanneksi ylsi yhteiskuntaoppi, jonka valitsi yli 2 300 kirjoittajaa. Kokeessa vastattiin kysymyksiin esimerkiksi presidentin asemasta ja kuntaliittojen vaikutuksista.

Kemian kokeessa piti tietää rypsiöljystä valmistettavan tuotteen rakenne ja nimi.

Evankelis-luterilaisen uskonnon kokeessa sai pohtia jumalakäsitystä buddhalaisissa perinteissä tai itsemurhaa kristillisen tradition näkökulmasta.

Elämänkatsomustiedon kysymyksissä sai miettiä kuinka viihde vaikuttaa ihanteisiin ja arvoihin.

Syksyn ylioppilaskirjoitukset jatkuvat perjantaina matematiikan kokeilla.

Päivän tehtävät tulostettavassa muodossa

Tehtävät pdf-muodossa, lukeminen vaatii Adobe Reader -ohjelman

ma 21.9. Äidinkieli, suomi ja ruotsi, esseekoe

Suomen sota aiheena äidinkielen yo-kokeessa

21.9.2009 15:18

Syksyn ylioppilastutkinnon äidinkielen kokeen esseen sai maanantaina laatia esimerkiksi epidemioista, jalkapallosta, tatuoinneista tai Suomen sodasta.

Tarjolla oli 14 tehtävää, joista sai vastata yhteen. Puolessa tehtävistä oli pohja-aineistona muun muassa runoja, lehtiartikkeleita ja Tea Mäkipään 10 käskyä uudelle vuosituhannelle. Kuva-aihe oli aukeama Tatun ja Patun Suomi-kuvakirjasta.

Suomi toisena kielenä -kokeen tekstin ymmärtämisen osiossa piti vastata kysymyksiin lehtiartikkelista Elintasoloukku uhkaa lapsiperheitä.

Yli viikko sitten pidettiin äidinkielen tekstitaidon koe. Molemmat osiot vaikuttavat arvosanaan. Kaksiosainen koe otettiin käyttöön vuonna 2007. Tarkoitus oli monipuolistaa äidinkielen taitojen mittausta.

Äidinkielen kirjoittajia oli tänä syksynä noin 6 100, noin 350 vähemmän kuin viime vuonna.

Ylioppilaskirjoitukset jatkuvat keskiviikkona uskonnon, elämänkatsomustiedon, yhteiskuntaopin, kemian, maantieteen ja terveystiedon kokeilla. Suosituin aine on terveystieto, johon on ilmoittautunut yli 6 400 kokelasta. Se on liki 1 300 enemmän kuin viime syksynä.

Katso tehtävät ja keskustele niistä.

Päivän tehtävät tulostettavassa muodossa

Tehtävät pdf-muodossa, lukeminen vaatii Adobe Reader -ohjelman

pe 18.9. Toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä

Ruotsin yo-kokeessa aiheina viemärimuseo ja kengurut

18.9.2009 15:13

Syksyn ylioppilaskirjoitukset jatkuivat perjantaina toisen kotimaisen kielen kokeella.

Keskipitkän ruotsin ylioppilaskokeessa tekstinymmärtämistä testattiin kirjoituksilla, joissa kerrottiin muun muassa kehitysmaiden pienlainoja jakavasta ruotsalaisesta Kakbanken-hankkeesta ja suomalaisasutuksen leviämisestä Ruotsiin 1500- ja 1600-luvuilla.

Kirjoitustehtävissä oli vastattava suomeksi kysymyksiin teksteistä, jotka kertoivat Pariisin viemärimuseosta, kuun asuttamisesta ja kengurun metsästyksestä Australiassa.

Pitkän ruotsin tekstinymmärtämiskokeessa piti vastata kysymyksiin teksteistä, jotka kertoivat muun muassa Färsaarista ja tutkimusmatkailija Sven Hedinistä.

Yksi ainekirjoituksen aihe oli puheen kirjoittaminen koulun Svenska dagen-juhlaan.

Syksyn keskipitkän ruotsin kokeeseen oli ilmoittautunut yli 9 429. Se on 315 vähemmän kuin viime syksynä. Pitkän ruotsin kirjoittajia oli 955, mikä on 110 vähemmän viime vuodesta.

Syksyn ylioppilaskirjoitukset jatkuvat maanantaina. Silloin on vuorossa äidinkielen esseekoe.

ma 16.9. Vieras kieli, pitkä oppimäärä

Englannin yo-kokeessa sai kirjoittaa tanssin hurmasta

16.9.2009 13:24

Pitkän englannin ylioppilaskokeessa sai paljastaa, rakastaako vai vihaako tanssimista. Aineen saattoi kirjoittaa myös netin vaaroista, omista ongelmista tai tärkeimmistä koneista.

Tekstin ymmärrystä mitattiin esimerkiksi kirjoituksella, jossa kerrottiin kielten katoamisesta maailmasta. Myös suolaheinän hyödyt ja teinien aivoitukset esiintyivät aiheina.

Kun pitkän englannin osaamistaan esitteli keskiviikkona lähes 15 200 kokelasta, olivat niin sanottujen harvinaisten kielten taitajat todella harvassa. Maailmalla melko yleisen espanjan kirjoittajia oli 15, ranskan 94, venäjän 127 ja saksan 370.

Ylioppilaskirjoitukset jatkuvat perjantaina ruotsin ja suomen kokeilla. Valtaosa kirjoittajista testauttaa keskipitkän ruotsin taitojaan. Heitä on kaikkiaan 9 400. Pitkän ruotsin kirjoittaa vajaa tuhat kokelasta.

Keväästä 2005 ylioppilastutkinto on ollut entistä valinnaisempi, jolloin siitä voi jättää pois esimerkiksi ruotsin. Kuitenkin valtaosa sen yhä kirjoittaa.

Nykytutkinnossa kaikille pakollinen aine on äidinkieli, ja loput kolme pakollista koetta kokelas valitsee toisen kotimaisen kielen, vieraan kielen, reaaliaineen ja matematiikan kokeiden joukosta.

ma 14.9. Biologia, filosofia, fysiikka, historia, psykologia

Historia nousi yo-reaalikokeen suosituimmaksi aineeksi

14.9.2009 14:12

Syksyn ylioppilaskokeissa maanantaina vuorossa oli ensimmäinen reaalikoe. Kokelaat vastasivat kysymyksiin filosofiasta, psykologiasta, historiasta, fysiikasta tai biologiasta.

Eniten kirjoitettiin historiaa, johon ilmoittautuneita oli runsaat 3 800. Tutkinnonsuorittajia pyydettiin pohtimaan esimerkiksi syitä maailman suurkaupunkien väkilukujen muutoksiin. Jokeritehtävässä käsiteltiin Suomen ulkopolitiikkaa ja Neuvostoliiton-suhteita 1960- ja 70-luvuilla.

Psykologia ja biologia olivat lähes yhtä suosittuja kuin historia, molempiin kokeisiin ilmoittautui noin 3 300 kokelasta. Psykologian kokeessa kysyttiin muun muassa kuinka vanhempien ja opettajien pitäisi ottaa lapsen temperamentti huomioon.

Biologiassa piti muun muassa tunnistaa kuvista Suomessa eläviä luonnonvaraisia eläimiä kuten hirvi, ahven ja kyy.

Syksyn kirjoituksiin on ilmoittautunut noin 36 500 kokelasta, joista nyt tutkintonsa voi saada valmiiksi 5 100. Ylioppilaskirjoitukset jatkuvat keskiviikkona vieraan kielen pitkän oppimäärän kokeella.

pe 11.9. Äidinkieli, tekstitaidon koe

Sarjakuvan ilmaisukeinot puntarissa yo-äidinkielessä

11.09.2009 15:00

Ylioppilaskokelaat pääsivät perjantaina erittelemään sarjakuvan ilmaisukeinoja. Myös romaanikatkelman humoristisia piirteitä ja kolumnistin kielenkäytön taidokkuutta saattoi arvioida äidinkielen testissä, johon osallistui noin 5 800 kokelasta.

Perjantaina oli vuorossa kokeen ensimmäisen osa, tekstitaidon koe. Reilun viikon kuluttua maanantaina laaditaan essee. Molemmat osiot vaikuttavat arvosanaan.

Tällä kertaa tekstitaidon kokeen aineisto muodostui luvusta Hannu Väisäsen romaanista Toiset kengät, Kallion ja Tilsan sarjakuvasta Sekametsä ja Kari Hotakaisen kolumnista Kasvukertomus.

Tehtäviä oli kaikkiaan viisi, joista sai vastata kolmeen. Yhdessä tehtävässä sai vertailla kolumnin ja sarjakuvan teemoja.

Ylioppilaskirjoitukset jatkuvat maanantaina psykologian, filosofian, historian, fysiikan ja biologian kokeilla.

Syksyn kirjoituksiin on ilmoittautunut noin 36 500 kokelasta, joista nyt tutkintonsa voi saada valmiiksi 5 100.

Äidinkielen yo-tehtävät julkaistaan HS.fi:ssä kello 15.

Terveystiedon suosio kasvaa yhä ylioppilaskirjoituksissa

10.09.2009 15:00

Terveystiedon suosio ylioppilastutkinnossa jatkaa kasvuaan. Tänä syksynä tietojaan terveydestä mittauttaa noin 6 400 kokelasta eli yli tuhat enemmän kuin viime syksynä.

Kaikkiaan syksyn ylioppilaskirjoituksiin on ilmoittautunut 36 448 kokelasta – muutama sata vähemmän kuin edellisenä syksynä.

Tässä joukossa on mukana myös kokeiden uusijoita ja tutkinnon täydentäjiä.

Koko tutkintonsa voi nyt saada valmiiksi asti 5 100 kokelasta. Yleensä syksyisin valmistuu noin 3 000 ylioppilasta. Todistuksen saa vasta suoritettuaan myös kaikki pakolliset lukiokurssit. Reputusprosentti on syksyisin korkeampi kuin keväisin.

Ylioppilastutkinnon voi suorittaa joko yhdellä kertaa tai enintään kolmena peräkkäisenä kertana.

Yleisintä on hajauttaa kokeet kahteen tutkintokertaan. Näin teki esimerkiksi viime vuonna yli 70 prosenttia.

Nyt kertarysäyksellä tutkintonsa aikoo kasata 314 kokelasta.

Eniten tänäkin syksynä on pitkän englannin kirjoittajia, yli 15 000. Keskipitkän ruotsin kirjoittaa noin 9 400, äidinkielen lähes 5 800 ja lyhyen matematiikan vajaat 5 000 kokelasta.

Terveystieto lisättiin reaaliaineitten valikoimaan keväällä 2007, mistä lähtien reaalikokeita on ollut yhteensä 12.

Yleisimmin kokelaat suorittavat yhden reaalikokeen tai kaksi, vaikka kuusikin koetta voisi haalia, mikäli hajauttaisi tutkinnon kolmeen kertaan. Yhdellä tutkintokerralla on kaksi reaalikoepäivää ja kumpanakin voi tehdä yhden kokeen.

Terveystiedosta tuli oitis suosittu. Sen on arvioitu johtuvan osin siitä, että aineesta on melko vähän lukiokursseja, jolloin sitä tullaan ”kokeilemaan” melko heppoisinkin eväin. Maksimipisteitä siitä saadaankin vähemmän kuin monista muista reaaliaineista.

Toiseksi suosituin reaaliaine on tänä syksynä historia ja kolmantena on psykologia

YLIOPPILASTUTKINTO 2009 - Syksy

ma 21.9. Äidinkieli esseekoe, suomi toisena kielenä

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.