perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Smurffien viisikymppiset valtaavat myös Helsingin

29.8.2008 7:00

Vuoden 2005 Unicefin mainoskampanjassa Smurfien avulla varoitettiin koululaisia sodan kauheuksista.

Vuoden 2005 Unicefin mainoskampanjassa Smurfien avulla varoitettiin koululaisia sodan kauheuksista.

Smurffien viisikymppisten kunniaksi torstain ja perjantain välisenä yönä Helsingin keskustaan piilotettiin tuhansia pieniä valkoisia smurffeja.

Aamuseitsemältä ihmiset rynnivät hakemaan muovihahmoja, joihin oli kiinnitetty koristeluohjeet.

Tempaus on osa belgialaisten sarjakuvahahmojen 50-vuotisjuhlaa. Aiemmin ”smurffitus” on järjestetty Ranskassa, Alankomaissa, Belgiassa, Italiassa, Ruotsissa ja Norjassa. Tapahtuman tuotto lahjoitetaan Unicefille.

Kuvia smurffeista julkaistaan perjantain aikana tapahtuman internetsivulla.

Smurffit täyttävät tällä viikolla 50 vuotta. Vuonna 1992 kuollut sarjakuvahahmojen isä Pierre "Peyo" Culliford ei ole vuosikausiin piirtänyt sarjakuvaa, mutta pikkuolennot nauttivat yhä maailmanlaajuista suosiota ja ovat tehokasta bisnestä oheistuotteineen.

Smurffieista on kehitelty monenlaisia sovelluksia. Leikkihahmojen ja lastenlevyjen keräily on suosittua Suomessakin.

Bisneksen maailmanlaajuisesta toimivuudesta kertoo se, että levyjä on myyty yhteensä yli 10 miljoonaa viimeisen kolmen vuoden aikana.

Belgialaisen Peyon luomat pikkuolennot seikkailivat ensimmäistä kertaa 1958 sivuhahmoina Johannes ja Pirkale -sarjakuvassa.

Piirtäjä kehitti 1960-luvulla Smurffien ympärille oman sarjan. Kaikkiaan belgialaisen kynästä syntyi lähes 30 Smurffi-albumia.

Suomessa ensimmäiset sarjakuva-albumit julkaistiin nimellä Muffe 1972-73. Yhtyneiden kuvalehtien vuosien 1973-79 sarjakuvalehtiin, Ruutuun ja Non Stopiin Smurffit saivat nimityksen "Strumffit".

Smurffit olivat vihdoin smurffeja Semicin seitsemässä albumissa 1980-84.

Entistä kiivaampia kierroksia suosio sai vuonna 1981, kun Hanna-Barbera Productions teki Smurffeista piirrosanimaatiosarjan, joka levisi noin 30 maahan.

Myös Kivisten ja Sorasten, Tom ja Jerryn sekä Jogi-karhu -animaatiot kehittänyt tuotantoyhtiö teki Smurffeja kaikkiaan 256 jaksoa.

Linnanmäellä aukeaa perjantaina smurffinäyttely, jossa on esillä sarjakuvatauluja.

Samalla julkistetaan jääkiekkoilija Tuomo Ruudun koristelema iso smurffihahmo, joka huutokaupataan lokakuussa Unicefin hyväksi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.