29.3.2011 11:36
Ilta-Sanomien seurapiiritoimittaja Rita Tainola.
Tuntematon kiusantekijä esiintyy tunnetun Ilta-Sanomien seurapiiritoimittaja Rita Tainolan nimellä ja kuvalla internetin Twitter-sivustolla. Twitter on sivusto, jossa käyttäjä julkaisee 140 merkin mittaisia viestejä.
Oikea Rita Tainola käyttää Twitterissä käyttäjätunnusta RitaTainola, kun väärä henkilö taas esiintyy tunnuksella TainolaRita.
Rita Tainola on tuohtunut asiasta.
"Identiteettivarkaalle: Hanki oma elämä! Onpa säälittävää touhua. Luin 'varkaan' twiittejä. Hoh hoh. Eli uskokaa vain minua", Tainola kirjoittaa Twitter-päivityksessään.
Helsingin Sanomien tavoittama Tainola ihmettelee tekijän motiiveja.
"Eikö ihmisillä ole elämässään mitään muuta kuin istua koneella ja muodostaa profiileja muiden nimillä?"
"Tämä osoittaa sen, että suomalaisella nettikansalla ei todennäköisesti ole mitään muuta tekemistä elämässään. Senkin ajan he voisivat käyttää työn tekoon ja oman elämänsä järjestämiseen", Tainola sanoo.
Ilta-Sanomat on ilmoittanut väärällä identiteetillä esiintyvästä henkilöstä Twitterille.
Twitterin sääntöjen mukaan väärällä nimellä esiintyminen on kiellettyä ja se saattaa johtaa käyttäjätilin lakkauttamiseen.
Jos Twitterissä haluaa esiintyä parodiahahmona, siitä on kerrottava selkeästi. Esimerkiksi Apple-yhtiön nokkamiehen Steve Jobsin nimellä on luotu parodiahahmo, jonka nimi on Fake Steve Jobs.
Twitter on erittäin suosittu Yhdysvalloissa, ja siellä väärillä nimillä esiintyminen on erittäin yleistä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi