8.7.2010 13:21
Chisu esiintyi kesäkuussa Provinssirockissa.
Laulaja Chisun marraskuussa päättyvä kiertue tuottaa noin 250 000–300 000, kertoo 7 päivää -lehti. Chisu on tällä hetkellä yksi Suomen eniten ansaitsevista artisteista musiikkialalla.
Chisu eli Christel Sundberg, 28, keikkailee tällä hetkellä Suomessa kesän ja syksyn kestävällä kiertueella, johon kuuluu 50 keikkaa. Lehden mukaan Chisun keikkapalkkio on tällä hetkellä noin 4 000–6 000 euroa.
Chisulla on oma yritys Beauty Beat Oy, jonka liikevaihto vuonna 2008 päättyneellä kaudella oli yli 50 000 euroa.
Niin laulajana, sanoittajana kuin tuottajanakin työskentelevän Chisun tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Mun koti ei oo täällä, Baden-Baden ja Sama nainen.
Chisu työskenteli ennen musiikkialaa vaatemyyjänä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi