keskiviikko 10.2.2010 | Ella, Elina  Onnittele e-kortilla

Anssi Kela pahoitti mielensä aivohäiriöotsikosta

4.8.2008 12:45

Peter jansson

Anssi Kela kertoo kotisivuillaan uuden kirjan Johannes-päähenkilöllä olevan hänen ominaisuuksiaan: "esimerkkinä sosiaaliset suhteet, joiden kanssa minullakin on aina ollut vaikeuksia".

Anssi Kela kertoo kotisivuillaan uuden kirjan Johannes-päähenkilöllä olevan hänen ominaisuuksiaan: "esimerkkinä sosiaaliset suhteet, joiden kanssa minullakin on aina ollut vaikeuksia".

Muusikko-kirjailija Anssi Kela loukkaantui Iltalehden viikonvaihdenumeron kanteen päätyneestä otsikosta: "Aivohäiriö varjostaa loppuelämääni".

"Otsikko on täysin asiaton. Jutusta ei löydy mitään otsikossa mainitusta pelostani, koska en ole mitään sellaista sanonut. En ole kertonut minkään varjostavan loppuelämääni – en varsinkaan aivohäiriön", Kela kertoo kotisivuillaan.

Kela kertoi Iltalehden haastattelussa uudesta Kesä Kalevi Sorsan kanssa -kirjastaan. Sitä varten Kela kertoo tehneensä paljon taustatyötä ja tutustuneensa muun muassa aspergerin oireyhtymään.

"Kyseinen syndrooma oli minulle entuudestaan vieras ja yllätyin lukiessani listaa sille tyypillisistä oireista: suurin osa tuntui sopivan suoraan minuun. Lienee myös syytä mainita, että jotkin oireista eivät sopineet lainkaan. Minusta tämä oivallus tuntui lähinnä huvittavalta ja olenkin siitä lähtien määritellyt itseni leikkimielisesti 'rajatapaus-aspergeriksi'."

Kela kertoo ottaneensa asian esiin myös Iltalehden haastattelussa, mutta korostaneen, ettei mitään diagnoosia ole tehty. Hän sanoo kertoneensa eräänlaisena anekdoottina, miten pitkä kirjoitusprosessi voi tarjota uudenlaisia näkökulmia myös kirjoittajan omaan persoonaan.

"Minulla ei myöskään ole aikomusta mennä tutkittavaksi, koska siihen ei ole syytä: olen onnellinen, terve ja omasta mielestäni tasapainoinen. Minulla on toki omat puutteeni, mutta olen oppinut tulemaan niiden kanssa toimeen."

Kela sanoo toivoneensa, että aihe jätettäisiin yksittäiseksi sitaatiksi juttuun eikä sitä nostettaisi otsikoksi, koska kertoo pelänneensä asian suurentelua. Harhaanjohtajava otsikko on hänen mielestään "hyvän lehtimiestavan vastainen".

"Tällainen otsikointi tuntuu loukkaavalta. Minut on nyt leimattu isoin kirjaimin aivohäiriöiseksi. Mieleen tulee tietysti myös, että kun julkisuuden henkilö sanoo nettisivuja tutkittuaan olevansa 'ehkä rajatapaus-asperger-tyyppi', saattavat ihmiset, jotka oikeasti kärsivät tästä oireyhtymästä kokea sairautensa tulevan vähätellyksi", Kela pahoittelee.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.