sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Björk hyökkäsi valokuvaajan kimppuun

14.1.2008 13:49

Lars Helsinghof / reuters

Björk ei säästele tunteitaan lavan ulkopuolellakaan.

Björk ei säästele tunteitaan lavan ulkopuolellakaan.

Los Angeles. Islantilainen laulaja-lauluntekijä Björk raivostui perusteellisesti valokuvaajalle Aucklandin lentokentällä Uudessa-Seelannissa. Kuvaaja ei totellut määräystä olla kuvaamatta. Lopulta hurjistunut laulaja repi valokuvaajan paidan lähes kahtia.

Björk saapui Uuteen-Seelantiin sunnuntaina konsertoimaan. Sanomalehti New Zealand Heraldin valokuvaaja Glenn Jeffrey oli saapunut paikalle kuvaamaan tähteä, mutta Björkin seurassa lentokentällä ollut mies ilmoitti kuvaamisen olevan kiellettyä.

"Minä otin pari kuvaa ja lähdin poistumaan paikalta. Björk oli kuitenkin lähtenyt perääni ja repi paitani selkäpuolelta lähes kahtia. Niin tehdessään hän myös kaatui. Minä en koskenutkaan häneen enkä puhunut hänen kanssaan, valokuvaaja Jeffrey kertoo.

Valokuvaajan mukaan Björk ei sanonut episodin aikana sanaakaan. Björkin seurassa ollut mies sen sijaan pyysi islantilaislaulajaa rauhoittumaan.

Sen enempää sanomalehti kuin valokuvaajakaan eivät aio tehdä välikohtauksesta rikosilmoitusta.

Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Björk raivostui lentokentällä. Vuonna 1996 Bangkokin lentokentällä islantilaistähden vihat tosin sai päälleen valokuvaajan sijasta toimittaja.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.