Brigitte Bardot aloitti ponnarivillityksen

Poninhännän suosio ja tyyli on vaihdellut aikakaudesta toiseen. 1700-luvulta 1900-luvun alkuun asti naiset eivät yleensä esiintyneet kodin ulkopuolella huolettomassa poninhännässä.

Miehet pitivät hiuksensa poninhännällä 1700-luvun loppupuolelle, sotilaille se oli pakollista. Lyhyet hiukset miehillä yleistyivät 1800-luvun alkupuolella Napoleonin sotien aikoihin, kun siviilit hylkäsivät poninhännän. Pian myös sotilaat määrättiin pitämään hiuksensa lyhyinä.

Poninhännällä on myös erotuttu. Se ja otsatukka olivat 1800-luvulla kurtisaanien, ylhäisöpiireissä liikkuneiden kevytkenkäisten naisten, tunnus.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen naisten hiukset lyhenivät polkkatukaksi ja kampaukset vapautuivat. Poninhännästä tuli yleiskampaus, nuorekkaan tyttömäisyyden symboli.

Poninhäntävillitys alkoi 1950-luvulla. Countrylaulajien Yhdysvalloissa suosima tyyli levisi teddytyttöjen keskuuteen Britanniassa. Brigitte Bardot -elokuvat levittivät hiusmuotia maailmalla.

1960-luvulla ponnari muuttui nutturaa muistuttavaksi niskaponinhännäksi. 1970-luvulla oli muodissa puoliponinhäntä. 1980-luvulla poninhäntä sai lisäkseen etutöyhdön. 1990-luvulla oli taas vuorossa Bardot-tyyppinen tupeerattu poninhäntä.

Pitkät hiukset ja poninhäntä ovat tulleet lakipisteeseen, arvioi pitkään hiusmuotia seurannut kampaaja Terttu Stenberg. "Hiuksia leikataan taas, kun halutaan erottautua."

Muodin muutos näkyy myös Hollywoodissa, jossa tähtiä ei Stenbergin mukaan pitkään aikaan erottanut toisistaan hiusmuodin perusteella.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi