20.5.2009 22:14
Bristol Palin
Yhdysvaltain republikaanisen puolueen entisen varapresidenttiehdokkaan Sarah Palinin tytär Bristol Palin on People-lehdelle antamassaan haastattelussa varoittanut vakavasti seksin seurauksista.
18-vuotiaan Bristol Palinin yllättävä teiniraskaus oli viime kesänä presidentinvaalikampanjoiden aikaan otsikoissa ympäri maailman. Hän julkisti pian kihlauksensa lapsen isän Levi Johnstonin kanssa, mutta pari erosi pian, ja Palin on nyt Tripp-pojan yksinhuoltaja.
Bristol Palin sanoo, ettei osallistunut koulun päätöstanssiaisiin eikä muihinkaan valmistujaisjuhliin, koska hänellä on nyt vastuu lapsesta.
"Tyttöjen täytyy kuvitella itsensä kirkuvan vastasyntyneen kanssa ennen kuin harrastavat seksiä", Palin sanoi haastattelussa. "Jos tytöt ymmärtäisivät seksin seuraukset, kukaan ei harrastaisi seksiä. Uskokaa minua. Ei kukaan."
Palin esiintyy People-lehden kannessa perinteisessä valmistujaisasussa, lakissa ja viitassa ja vauva sylissään. Hän valmistui viime viikolla Wasillan lukiosta ja kertoi osallistuneensa päättäjäisiin vauvan kuolaa puvullaan.
Bristol Palin on mukana yhdysvaltalaisille teineille suunnatussa kampanjassa seksuaalisen pidättyväisyyden puolesta. Hän aikoo myös jatkaa opintojaan, ja samalla hän työskentelee osa-aikaisesti paikallisessa kahvilassa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi