27.11.2009 21:41
Olli Rikala
Juhana Helmenkalastaja
Tosi-tv-ohjelma Diilin ensimmäisen kauden kilpailijat kokevat yhä hyötyneensä ohjelmaan osallistumisesta. Diilin 2005 voittanut Olli Rikala sanoo, ettei olisi nykyisessä asemassaan ilman ohjelmaa.
"Se toi merkittävästi vauhtia uralle", Rikala sanoo.
Rikala on ollut jo muutaman vuoden toimitusjohtajana ja pääomistajana helsinkiläisessä it-alan yrityksessä Deferon Groupissa. Alaisia hänellä on parikymmentä. Diilistä voittamansa työpaikan Jari Sarasvuon Trainers' Housessa hän jätti 2007.
Rikalan lisäksi Sarasvuo palkkasi Diilistä kaikkiaan neljä kilpailijaa. Heistä enää yksi, Tiina Kalliokoski, on Sarasvuon alaisena. "Mielenkiintoisia työtarjouksia on tullut paljon, mutta en ole halunnut vaihtaa työpaikkaa. Pakko sanoa, että Diilin julkisuus on auttanut työssä. Ihmiset haluavat tutustuakin helpommin."
Eniten ensimmäisestä Diilistä julkisuudessa on ollut turkulainen Juhana Helmenkalastaja, vaikkei hän päässyt ohjelmassa finaalivaiheeseen.
Yksityisenä yritysvalmentajana toimiva Helmenkalastaja laskee saaneensa ohjelman ansiosta ilmaista palstatilaa "miljoonien arvosta".
"Hjalliksen Diilissä Jethron aiheuttama kohu on pientä verrattuna siihen, mitä minä sain aikaan."
Lue lisää ex-diililäisten mietteitä lauantain Helsingin Sanomista.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi