6.5.2008 12:11
Harrison Ford on päätähtenä myös uusimmassa Indiana Jones -elokuvassa.
Innokkaimmat fanit ovat jo Helsingissä jonottamassa lippuja neljännen Indiana Jones -elokuvan ensi-iltaan.
Tennispalatsin elokuvakeskuksen pohjoispäässä on sunnuntaista asti ollut pieni telttaleiri, jossa kolme innokasta fania odottaa keskiviikkoaamuista lipunmyynnin alkua. Tänään tiistaina paikalle odotetaan vielä lisää jonottajia.
Kymmenisen vuotta suunnitteilla olleen Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta -elokuvan ensi-ilta on 23. toukokuuta. Edellisestä India Jones -filmistä on lähes 20 vuotta.
Sarjan neljännen elokuvan odotetaan menestyvän, sillä aiemmat osat ovat olleet Suomessa huippusuosittuja. Ne ovat kaikki keränneet noin puoli miljoonaa katsojaa.
Elokuvan pääosassa arkeologiseikkailijaa näyttelee tälläkin kertaa Harrison Ford.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi