lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla

Jenni Vartiaisesta piti tulla luistelija

19.3.2010 19:33

Jenni Vartiainen

Jenni Vartiainen

Jenni Vartiaiselta ilmestyy pian toinen soololevy, Seili.

Vielä kymmenen vuotta sitten Vartiaisesta ei pitänyt tulla laulajaa lainkaan. Hän oli yksi Suomen taitoluistelulupauksista ja kilpaili samoissa kisoissa muiden muassa Susanna Pöykiön kanssa.

Vanhemmilla oli ihmettelemistä, kun jo 10-vuotiaana tyttö suunnitteli itse esiintymisasujaan ja ramppasi kirjastossa valitsemassa esityksiin sopivaa musiikkia.

Ennen kilpailuja hän jätti karkinsyönnin ja juuri ennen jäälle astumista hän psyykkasi itseään piilossa muilta kilpailijoilta.

"Se oli sairasta. Ajattelin, että jokainen kilo on pois hypyistä. Joskus juoksin yksin Puijon rappusia sateessa, ja vanhemmat odottivat hämmentyneinä autossa. Tekniikan piti olla viimeisen päälle, asun piti olla viimeisen päälle, jokaisesta virheestä tuli brutaali miinus", Vartiainen kertoo.

Vartiainen halusi taitoluistelusta ammatin, mutta liika innokkuus kostautui. Kerran hän meni harjoituksiin kipeänä, ja huolimaton alastulo hypyssä oli selälle liikaa. Vartiainen oli 16-vuotias, kun lääkäri sanoi, että luistimet on syytä jättää naulaan.

"Kolme kuukautta kuljin tukiliiveissä ja mietin, että mitähän sitä nyt tekisi. Se oli ihan hirveää, kun olin laittanut melkein koko elämäni luisteluun."

Luistelutausta näkyy 27-vuotiaassa Vartiaisessa tiettynä ehdottomuutena edelleen. Laulamiseen hän suhtautuu varsin pedantisti jo tulevan ammattinsa puolesta: Vartiainen tekee nelivuotista pop- ja jazzpedagogiikan tutkintoa ammattikorkeakoulu Metropoliassa.

"Ei mulla mikään hirveä hinku laulunopettajaksi ole. Haluan vaan oppia enemmän omasta instrumentistani. Siellä harjaantuu korva kaikille äänihäiriöille", hän selittää innoissaan ja muuttelee ääntään kimeästä matalaksi.

Etsiikö laulaja lavallakin suorituksestaan brutaaleja miinuksia?

"En todellakaan! Oon mä oppinut paljon relaamaan. Sanomaan itselleni, että saa hengittää."

"Mut kai mä sitten yhä oon vähän hikipinko."


Jenni Vartiaisen koko haastattelu lauantain Helsingin Sanomissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.