sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Johan sai valita, lähteekö vai ei

19.10.2008 22:35

Sunnuntaina Johannesburgiin Afrikan mantereen Big Brother -taloon saapunut Johan sai valita, lähteekö maittenväliseen vaihtoon vai ei.

"Hän vastasi empimättä kyllä", ohjelman suomalaisversion tuottaja Mikko Räisänen kertoo.

Räisäsen mukaan jo nykyisen tuotantokauden kilpailijoita valittaessa oli tiedossa, että maittenvälinen vaihto tullaan toteuttamaan.

Etukäteen asukkaiksi valittiin kaksi naista ja kaksi miestä, jotka selviäisivät myös tällaisesta vaihdosta. "Haluttiin stabiili ja voimakastahtoinen ihminen, joka kestää vaihdon. Se kun on hyvin paineinen tapahtuma", Räisänen sanoo. "Näin lopulta valikoitu Johan."

Johanin mukana Afrikkaan on lentänyt kaksi ihmistä Big Brotherin suomalaisesta tuotannosta. Johanilla on tarvittaessa mahdollisuus jutella myös ulkomaanmatkansa aikana puhelimitse psykologin kanssa.

Johan ei ole vielä kohdannut Johannesburgissa uusia asuinkumppaneitaan, toisin kuin Munya Suomessa. Johan viettää ensimmäisen yön eristyksissä, ja vasta maanantaina aamupäivällä hänet esitellään talossa.

Johan puhuu oman kertomansa mukaan hyvin englantia. "Kun olen kaksi päivää paikalla, puhun täydellistä brittienglantia", Räisänen kertoo Johanin sanoneen.

Johanin vaiheita afrikkalaisessa Big Brother -talossa seurataan päivittäin Big Brother Extra -lähetyksissä. Hän palaa Suomeen viikon kuluttua.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.