6.11.2010 16:02
Jukka Orma (vas.) ja Ismo Alanko Siekkareiden keikalla Kouvolassa vuonna 1988.
Ensi viikolla 50 vuotta täyttävä Ismo Alanko on pysytellyt suomirockin eturivissä jo kolme vuosikymmentä.
Mutta aivan yksituumaista suosiota hänen musiikkinsa ei ole vuosien varrella saavuttanut. Monia jatkuvasti muuntautuvan ja uusia haasteita etsivän musiikintekijän työnjälki on suorastaan hämmentänyt.
Näin kävi esimerkiksi legendaariselle lauluntekijälle ja muusikolle Juice Leskiselle. Tämä ei voinut 1980-luvun alussa sietää Alangon ja Sielun Veljet -yhtyeen musiikkia.
"Monet olivat joko hämmentyneitä tai sitten pitivät musiikkia ihan täytenä paskana, kuten Juice Leskinen. Me ei välitetty mistään, uskottiin vaan siihen infernaaliseen energiaan", Alanko muistelee uransa alkuvaiheita.
Yhtyeidensä Hassisen koneen, Sielun veljien, Ismo Alanko Säätiön ja Ismo Alanko Teholla lisäksi Alanko on tehnyt uraa myös yksinään. Soolouran käynnisti vuonna 1990 Kun Suomi putos puusta, minkä jälkeen ilmestyi kolme soololevyä.
Nyt Alanko on laajentanut kaksihenkisen Ismo Alanko Teholla -yhtyeensä viisihenkiseksi Ismo Alanko & Teho-osastoksi. Näin tapahtui, koska piti saada tehdä jotakin uutta – kuten monesti ennenkin.
"Levoton nuori ajattelee aina jotain muuta", pian viisikymppinen Alanko luonnehtii itseään.
Lue lisää Ismo Alangon uran vaiheista Helsingin Sanomien viihdesivulta lauantaina.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi