18.11.2008 8:43
Suomalaiset suhtautuvat kauneuskirurgiaan epäilevästi, ja siksi Rolf Nordströmin sairaalassa on salaovi.
Professori Rolf Nordströmin plastiikkakirurgisessa sairaalassa on salaovi, jota käyttämällä kauneusleikkauksiin pääsee kenenkään huomaamatta. Salaovi on tehty etenkin julkkiksia varten, kertoo Ilta-Sanomat.
"Monet henkilöt tunnetaan laajasti, eivätkä he halua plastiikkakirurgisessa sairaalassa käynnin päätyvän keskustelupalstoille tai lehtiin", Nordström kertoo.
Salaoven kautta sairaalaan luikahtaa noin 10 prosenttia Nordströmin asiakkaista, ja julkkisten lisäksi myös aivan tavalliset ihmiset haluavat toisinaan salata tekemisensä. Piilottelu selittyy asenteilla, sillä melkoinen osa suomalaisista suhtautuu esteettiseen kirurgiaan edelleen epäilevästi.
Tarvittaessa Nordströmin sairaala järjestää potilailleen myös yksityishuoneen, sekä autokyydin sairaalaan ja takaisin.
Nordströmin mukaan heidän potilaanaan oli taannoin myös "yksi maailman tunnetuimmmista laulajista". Hän piilotteli operaation aikoihin Nordströmin kotona.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi