14.8.2007 20:05
Kerkko Koskinen on säveltänyt Agatha-teoksen big bandille.
Ultra Brasta tunnetuksi tullut pianisti, säveltäjä ja sovittaja Kerkko Koskinen, 34, ryhtyi yhtyeen lopettaessa kuusi vuotta sitten soolouralle.
Tänään julkaistava Koskisen säveltämä ja sovittama Agatha saattaa olla vähän odottamaton veto: vajaan tunnin mittainen kokonaisuus käyrätorvilla ja puupuhaltimilla täydennetylle big bandille sekä trumpetistisolistille. Ja vielä oikeaa jazzia, enimmäkseen.
"Agathan kaltainen orkesteriteos on ollut salainen haaveeni lähes siitä lähtien kun aloitin säveltämisen, mutta kokemuksen ja rohkeuden kerääminen kesti aikansa", sanoo Koskinen.
Laajennetun Umon ja Verneri Pohjolan levyttämän Agathan aloittaminen ei ollut silti Koskisen keksintö.
"Toisella soololevylläni torvet nousivat niin tärkeään osaan, että ystäväni Kari Hynninen ehdotti oikean jazzlevyn tekoa. Mutta kyllä se silti vähän epäilytti: mitä jos minusta ei ole sittenkään siihen."
Koskinen aloitti albumin työstämisen syyskuussa 2005 ja se saatiin julkaisukuntoon vasta kesäkuun lopussa.
"Näin jälkikäteen ymmärrän, kuinka vaivalloinen prosessi oli, mutta ei se siltä tuntunut. Heräsin aamuisin jo ennen kellon soittoa ja oli innoissani niistä kaikista soittimista, joita minulla oli kerrankin käytössäni. Ja ei mitään huolta sanoista tai kestorajoituksista."
Aivan tyhjästä ei Koskinen Agathan yhdeksää uutta sävellystä kuitenkaan nyhjäissyt.
"Minulla oli mielessä kolme selkää linjaa: elokuvasäveltäjä Lalo Schiffrin, Miles Davisin ja Gil Evansin levy Sketches of Spain sekä venäläisistä klassikoista varsinkin Sergei Prokofjev ja Igor Stravinski, sillä halusin kaivaa kokoonpanosta eri piirteitä."
Albumin nimi Agatha viittaa Agatha Christieen, jonka kirjoja Koskisella on hyllyssä kolme metriä. Ja perusteellisena hän on myös lukenut ne kaikki, kun tuli luvanneeksi Hiirenloukkua lukeneelle kitaristi Miikka Paatelaiselle.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi