7.9.2007 19:34
Terhi Kokkonen
Lokakuun alussa ilmestyvä Scandinavian Music Groupin neljäs albumi Missä olet Laila? on yhtyeen solistille ja sanoittajalle Terhi Kokkoselle tärkein hänen tekemistään levyistä.
"Aiemmin kirjoitin sanoja, jotta ylipäänsä voisin laulaa biisejä. Tälle levylle olen kirjoittanut, jotta voisin laulaa juuri näitä sanoja", Kokkonen sanoo.
Siinä missä Kokkonen sanoittaa bändin kappaleita, niitä säveltää hänen entinen miesystävänsä, yhtyeen kitaristi Joel Melasniemi. Erityistä hehkua tiimin työskentelylle on ulkopuolisten silmissä tuonut heidän historiansa seurustelleena parina.
Koska aiemmin Ultra Brasta tuttu kaksikko on totuttu näkemään SMG:n keskusparina, Kokkonen kiistääkin olevansa yhtyeen keulakuva.
"Meidän bändissä kaikki ovat voimakkaita hahmoja. Se, että olen ainoa nainen, ei tee minusta keulakuvaa."
Musiikki ei kerro Kokkosesta koko totuutta. Artistinuransa ohella hän on opiskellut aiemmin teologiaa ja vaatesuunnittelua, nykyään dramaturgiaa Teatterikorkeakoulussa.
Opinnot ovat kandivaiheessa, ja SMG keikkailee pitkälti Kokkosen opiskelun ehdoilla.
"Nyt omimmalta tuntuu näytelmien kirjoittaminen. Se on minulle tärkeämpää kuin laulaminen."
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi