23.8.2008 19:27
Liisa "Lissu" Harstela voitti Nelosen korkkarijuoksun Lasipalatsin aukiolla.
Lauantaiaamuna kello neljä Liisa Harstela, 29, heräsi kotonaan Saksassa. Puoli kuudelta illalla hän juoksi Lasipalatsin aukiolla Suomen ensimmäisen korkokenkäjuoksun voittoon.
Harstelan ripeät korot veivät ykkössijan kaikissa kolmessa osakilpailussa alkueristä finaaliin.
Kisan sadan osanottajan joukkoon mahtui myös ulkomaisia urheilijoita, mutta loppukilpailun kärkinelikko koostui kauttaaltaan kotimaan kaunottarista.
Päätöserässä selostajan ennakkosuosikki Kirsi Huttunen sai räjähtävän startin.
80-metrisen radan viimeisellä neljänneksellä Harstela ja lehmäkuvioiseen kilpailuasuun pukeutunut Sanna Luoma irvistivät itsensä Huttusen rinnalle.
Vielä viime metreillä Sanna Luoma kamppaili juoksunelikon kärjessä, mutta häikäisevä loppukiri auttoi ulkosuomalaisen rinnanmitalla voittoon.
"Hienolta tuntuu, ei voisi paljon paremmalta tuntua", elohopean lailla pinkonut sprintteri iloitsi palkintojenjaossa.
Harstela itse paljasti vauhtinsa salaisuudeksi mustat, paksukorkoiset kilpailuvälineet, mutta myös henkimaailman ilmiöillä saattoi olla vaikutusta.
Ainakaan jännitystä tai ennakkosuosikin paineita hän ei aurinkolasiensa takana joutunut potemaan.
Kilpailu oli osa Harstelan polttariohjelmaa, eikä kuuden viikon päästä avioituvalla harrastelijaurheilijalla ollut aamulla vielä aavistustakaan päivän käänteistä.
"Puoli tuntia ennen kisaa selvisi, että olen osallistujien joukossa."
Järjestäjien mukaan kisa oli päihteetön. Puhallutuksia sen paremmin kuin veri- tai virtsanäytteitäkään ei kuitenkaan urheilijoilta otettu.
Polttareitaan viettävän kilpailijan voitto herättää kysymyksen, pitäisikö dopingtestausta tulevaisuudessa tehostaa.
Vuosien harjoittelu päättyi pettymykseen 23.8.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi