Murteet ovat teennäisiä ja tyhmiä

[Oikaisu: Kolumnissa on asiavirhe. Heli Laaksonen ei ole kotoisin Laitilasta eikä myöskään puhu tai kirjoita Laitilan murretta. Laaksosen käyttämä kieli on lounainen yleismurre – sen pohjana ovat puhekielen muodot, joita puhutaan Uudessakaupungissa, Turussa ja Halikossa. Laitilaan hän on muuttanut vuonna 2001.]

"Työlki ellää" on Suomen euroviisuedustajien Kuunkuiskaajien kappaleen nimi. Se onkin vinkeä nimi, sillä nopealla ensilukemalla sitä on lähes mahdotonta ymmärtää: toisessa sanassa on liian vähän kirjaimia, ja toisessa niitä on liikaa.

Mutta ei se mitään! Nyky-Suomessa tämänkaltainen salakielisyys on vain plussaa, suorastaan suotavaa. Kappaleen nimihän on murretta, ja ai että, murteet ovat ihania!

Suomessa on kärsitty "murrebuumista" viimeiset kymmenen vuotta. Pääsyylliseksi siihen voi nimetä Heli Laaksosen, jonka Pulu uis -niminen runoteos veti maaltamuuttaneet kulttuuritoimittajat ihan veteliksi. Siinä kolmekymppinen nainen marisee Laitilan murteella, kuinka pääkaupunkiseutu on ikävä paikka ja kuinka ihminen kuuluu maalle.

Viestissä ei kymmenen vuotta sittenkään ollut mitään tuoretta, mutta kun se koodattiin murteeksi, sen paino- ja huomioarvo satakertaistui: Pulu uissia, vai miten se nyt taivutetaankaan, on myyty yli 40 000 kappaletta, kun suomalaista runokirjaa myydään kai keskimäärin 400 kappaletta.

Buumit tuppaavat yleensä olemaan yhtä pitkäkestoisia kuin Suomen hyvät sijoitukset euroviisuissa, mutta murteet tökkivät yhä kuuloluita kuin kävelysauvojen piikit niljaista pururataa.

Koska suomalaisessa kulttuurihistoriassa on niin vähän muisteltavaa, murteista on tehty eräänlainen aitosuomalaisuuden muistomerkki.

Murteiden puhujat ovat niitä oikeita, rehellisiä suomalaisia, kun taas murteettomat ovat teeskenteleviä kaupunkilaisia, yleensä helsinkiläisiä, joilla ei ole mitään kosketusta siihen verorahoilla tuettuun peltomaisemaan, jossa voi keväisin tepastella katsomaan, kuinka lannoitteet lurisevat lähijärveen.

Murteet ovat ilmaisun muoto, jossa sisällöllä ei ole merkitystä. Murteeseen voi kääriä mitä tahansa, ja se mikä tahansa muuttuu aidoksi, lutuiseksi ja kiinnostavaksi.

Kun Lauri Tähkä laulaa "hetkeksi en sulle rupia", kukaan ei ajattele, että siinäpä naurettavan kireisiin nahkavaatteisiin pukeutunut narsisti esittää keskinkertaista viihdemusiikkia, vaan että onpa siinä aito jätkä.

Kun Kotiteollisuus-yhtyeen Jouni Hynysen repliikit kirjoitetaan haastattelussa Hynysen käyttämällä itämurteella, miehen elämänmittainen työ juopottelevan sovinistiporsaan maineen luomiseksi sulaa vaaleanpunaiseksi lätäköksi. Voe että, se Jouni on niin mahottoman hellunen.

Heli Laaksoselta on tilattu Kotilieteen (levikki 148 315 ) kolumni, jossa hän mokeltaa jotakin, jota muiden kuin laitilalaisten on mahdotonta ymmärtää ilman kohtuuttoman suurta vaivannäköä. Laitilalaisia on 8 441 kappaletta.

Murteiden aitous on kupla, johon kansa uskoo kuin Lordin uusiin maskeihin.

Oikeasti murteet on tarkoitettu puhuttaviksi niillä alueilla, joilla ne ovat syntyneet. Kun ihminen muuttaa asuinaluetta, vaikkapa Laitilasta pääkaupunkiseudulle, luonnollista on pikemminkin se, että vanha murre katoaa ja puhe yleiskielistyy.

Jos murteeseen takertuu, sillä alkaa elämöidä ja sillä aletaan arvottaa ihmisiä eri luokkiin, ollaan ihan yhtä lähellä aitouden ydintä kuin feikkikarjalaiset blondit euroviisuvoittoa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi