sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Nyt-liitteen uudet sarjakuvasankarit ovat hai ja peruna

10.4.2008 17:21

Nyt-liite alkaa julkaista kahta uutta kotimaista sarjakuvaa. Julia Vuoren suosittu Sika-sarjakuva vetäytyy piirtäjänsä mukana äitiyslomalle. Sen tilalla aloittavat Jyrki Nissisen Auttajahai ja Aiju Salmisen Potaatit.

Jyrki Nissinen, 25, opiskelee Turun taideakatemiassa ja on valloittanut Suomen sarjakuvapiirit absurdin räävittömillä sarjiksillaan. Nyt-liitteen stripeissä seikkailee Auttajahai – konservatiivisen moraalin sanansaattaja.

"Mä yritin tehdä siitä mahdollisimman inhottavan hahmon. Ajattelin asioita, jotka inhottavat itseäni, ja laitoin sitten Auttajahain tekemään niitä", Nissinen sanoo.

Auttajahai muun estää alaikäisten kaljanhakureissut ja kieltää rannalla muhinoivilta nuorilta esiaviollisen seksin.

Aiju Salmisen, 28, kuvituksia on julkaistu muun muassa Helsingin Sanomissa, Turun Sanomissa ja naistenlehdissä.

Hänet tunnetaan myös riemastuttavista animaatioistaan, kuten Karaokesta, jossa suloinen panda ja honkkeli mörkö taistelevat lauluvuoroista. Animaatio on palkittu Biminin animaatiofestivaaleilla Latviassa ja nähty TV1:n uusia tekijöitä esittelevässä Uusi kino -sarjassa.

"Potaatit-sarjakuva kertoo suomalaisuudesta. Ne potaatit on suomalaisia ja hedelmät ulkomaalaisia. Itsekin tunnen olevani vähän sellainen peruna kun menen ulkomaille. Ulkomaalaiset on aika erilaisia, itse taas jurotan potaattina jossain nurkassa", Salminen kuvailee.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.