22.11.2009 22:48
Pensselisetä Abdo Mohamad, Mohamad Shikh Ali (vas.) ja Mohammad Balko tekivät levyn.
Youtube-videosta tähdeksi noussut syyrialainen häälaulaja Abdo Mohamad julkaisee Suomessa albumin 7. joulukuuta. Pensselisetä-lempinimen saanut laulaja äänitti albumin Suomen-vierailunsa aikana Musiikkifarmin studiolla Hankasalmella.
Kymmenen laulua sisältävä albumi lähtee nyt pikavauhtia painoon Saksaan.
Albumin äänittämisen Suomessa mahdollisti se, että Mihemedillä oli mukana kaksi ammattimuusikkoa Syyriasta. He soittivat taustat viikon aikana nauhalle.
"Vaikkei yhteistä kieltä oikein ollutkaan, niin ammattilaisten kanssa oli ilo työskennellä. Kaikki asiat sujuivat suurella ammattiylpeydellä ja jälki on sen mukaista", kertoo tuottaja Asko Luomala Musiikkifarmi Oy:stä.
Abdo Mohamadin esittämät laulut ovat vanhoja traditionaalisia kansanlauluja, joiden eksoottinen rytmitys on saanut suomalaisetkin haltioihinsa.
Osa menestyksestä selittyy sillä, että kurdin kieli muistuttaa joiltain osin suomen sanoja.
Vitsikkäät käännökset ovat tuoneet Pensselisedän videoille jo lähes kaksi miljoonaa katselijaa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Ulkomaat | Julkaistu 0:59
Kotimaa | Päivitetty 0:11
Ulkomaat | Julkaistu 19:23