perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Rasmuksen Ylönen voitti jälleen HIMin Valon

3.11.2008 10:10 | Päivitetty: 3.11.2008 15:02

The Rasmus -yhtyeen laulaja Lauri Ylönen oli Suomen hyvätuloisin rockartisti 2007. Ylösen ansiotulot olivat 630 345 euroa. Lisäksi Ylösellä oli pääomatuloja 10 624 euroa. Veronpalautuksia hän sai 34 526 euroa.

Ylönen voitti ansiotuloissa jälleen selvästi HIM-yhtyeen keulakuvan Ville Valon kuten kävi myös vuonna 2006. Valo tienasi viime vuonna 371 729 euroa.

Muita hyvätuloisia artisteja olivat muiden muassa Sunrise Avenue -yhtyeen laujala Samu Haber, 255 083 euroa, Nightwish-yhtyeen biisintekijä ja kosketinsoittaja Tuomas Holopainen, 185 935 euroa, ja Euroviisut voittaneen Lordi-yhtyeen Tomi Putaansuu, 178 239 euroa.

Kotimaan markkinoilla leipänsä tienaavista ykkönen ansiotuloissa oli Apulannan Toni Wirtanen, 179 138 euroa, ennen Maija Vilkkumaata, 164 252 euroa, Zen Cafén Samuli Putroa ,147 775 euroa, ja Lauri Tähkää eli Jarkko Suota, 120 678 euroa.

Kotiteollisuuden keulakuva ja myös kirjan julkaissut Jouni Hynynen ansaitsi 101 120 euroa, Lännen-Jukka -levyllään menestynyt J. Karjalainen 93 861 euroa, Eppu Normaalin Martti Syrjä 89 930 euroa ja PMMP:n Paula Vesala 88 449 euroa.

Nightwishistä erotetun ja soolouralle lähteneen Tarja Turunen-Cabulin tulot olivat 29 933 euroa. Laulaja Jenni Vartiainen, jonka platinamyyntiin yltänyt albumi ilmestyi syksyllä 2007, tienasi 14 523 euroa.

ansiotulot pääomatulot verot ja maksut
Ylönen, Lauri 630 345 10 624 322 459
Valo, Ville 371 729 181 125
Haber, Samu 255 083 118 796
Holopainen, Tuomas 185 935 90 242
Wirtanen, Toni 179 138 59 83 251
Putaansuu, Tomi 178 239 80 521
Vilkkumaa, Maija 164 252 70 399
Toppinen, Eicca 157 012 3 215 46 656
Putro, Samuli 147 775 2 434 67 946
Tähkä, Lauri 120 678 54 138
Hynynen, Jouni 101 120 43 550
Karjalainen, J. 93 861 6 916 38 789
Syrjä, Martti 89 930 100 36 557
Vesala, Paula 88 419 34 960
Liimatainen, Jonne Aaron 78 231 30 149
Brunila, Teemu 73 427 27 048
McCoy, Andy 56 810 19 008
Mustajärvi, Pauli 56 404 20 400
Aaltonen, Remu 55 961 889 20 434
Tervomaa, Jonna 53 148 18 021
Linnankivi, Jyrki (Jyrki 69) 48 245 10 046
Kela, Anssi 44 859 12 660
Pajalahti, Mariko 37 841 11 138
Turunen-Cabuli, Tarja 29 933 6 718
Vuori, Jussi (Jussi 69) 22 136 1 681
Vartiainen, Jenni 14 523 899

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.