14.10.2008 10:48 | Päivitetty: 14.10.2008 14:21
Tutkintapyynnön tehneiden mielestä BB-kilpailijoita kuvataan lainvastaisesti peseytymistiloissa ja wc:ssä.
Tosi-tv-ohjelma Big Brotherista on tehty tutkintapyyntö. Aamulehden mukaan Uudenmaan työsuojelupiirille on toimitettu tutkintapyyntö, jossa vaaditaan selvittämään Big Brother -talon asukkaiden kohtelua.
Tutkintapyynnön tekijäksi on julkisuudessa kerrottu kirjailija Rainer Granit. Nimi on kuitenkin pseudonyymi. Granitin kustantajan Tiebreak Oy:n edustaja Arto Jokinen kertoi HS.fi:lle, että hän on allekirjoittanut kyseisen pyynnön Granitin puolesta.
Jokisen jättämän tutkintapyynnön mukaan BB-talon asukkaat ovat työsopimuslain tarkoittamassa työsuhteessa tuotantoyhtiöön. Heillä täytyy siten olla oikeus lepotaukoihin, vapaa-aikaan sekä muihin normaalin työsuhteen mukaisiin ehtoihin. Nyt talossa ei tutkintapyynnön jättäjien mielestä noudateta minkäänlaisia ylityösäännöksiä. Työntekijöitä myös kuvataan lainvastaisesti suihkussa, saunassa ja wc-tiloissa.
Tutkintapyynnössä toivotaan, että viranomaiset sulkevat talon mahdollisimman pikaisesti.
Big Brotherin tuottaja Mikko Räisänen kertoo Aamulehden haastattelussa, että asiaa on pohdittu yhdessä lakimiesten kanssa. Tuotantoyhtiön tulkinnan mukaan Big Brother on kilpailu, ei työsuhde.
"Meillä on talon asukkaiden kanssa sopimus, mutta se ei ole työsopimus. Jos heidän kanssaan olisi työsopimus, niin lain määräyksiä tietysti noudatettaisiin", Räisänen sanoo Aamulehdessä.
Tiebreakin edustaja Arto Jokinen sanoo allekirjoittaneensa tutkintapyynnön Granitin pyynnöstä. Jokinen ei suostu paljastamaan, kuka Granit todellisuudessa on.
"Hän on sellaisessa yhteiskunnallisessa asemassa, ettei hän voi esiintyä omalla nimellään. Hän on melkein kuin Alexander Stubb mutta toisinpäin", Jokinen sanoo HS.fi:lle muttei suostu tarkentamaan Granitin henkilöyttä enempää.
Granitin nimellä julkaistava esikoisteos julkistettiin eilen maanantaina. Jokinen kiistää, että tutkintapyyntö olisi jätetty markkinointitarkoituksessa.
"Big Brother -talon tilanteesta olisi pitänyt puhua jo paljon aiemmin. Tämä korvannaulausoperaatio oli viimeinen niitti, asialle piti tehdä jotain", Jokinen sanoo.
MTV3 selvitti, että jos Uudenmaan työsuojelupiiri tekisi BB-taloon tarkastuksen, asia tulisi yleiseen tietoon vasta kun tarkastuskertomus julkistetaan. Julkistamiseen voi mennä viikkoja.
"Tarkastus tehdään työpaikalle nopeasti tai vasta viikkojen kuluessa sen mukaan, onko olemassa välitön hengen tai terveyden menettämisen vaara vai ei", MTV3:n nettisivuilla sanotaan.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi