24.11.2009 5:00
Talent-kilpailun voittanut Miikka Mäkelä finaalin jälkeen Peacock-teatterissa.
Motoriikka-Miikka eli Miikka Mäkelä, 27, voitti sunnuntaina Talent-kilpailun muun muassa komiikkaa ja akrobatiaa yhdistävällä esityksellään. Linjuripolkkaan ja Kesäkatuun rytmitetty show toi voittajalle 30 000 euroa.
Et halua olla pantomiimitaiteilija. Mikä siis olet?
"Olen esiintyjä. En haluaisi määritellä sen tarkemmin."
Miten päädyit tämän taidemuodon pariin?
"Näin miljoonia klikkauksia keränneen David Armandin esityksen netissä. Tajusin, että tämmöistäkin voi tehdä, ja minulla oli kaikki valmiudet."
Mihin käytät voittorahat?
"Veljenpojalle olen luvannut ostaa polkupyörän. Surffausta en ole koskaan kokeillut, sitä haluaisin mennä harrastamaan jonnekin kauas. Ja opiskelu Helsingissä on oma lukunsa."
Mitä olet harrastanut?
"Meitä oli kolme poikaa, ja saimme harrastaa paljon. Meitä vietiin jalkapallokentille, uimahalliin, laskettelemaan, hiihtokisoihin. Äiti vei pianotunneille. Yläasteella hankin temppupyörän. Olen harrastanut myös lumilautailua, pyöräilyä ja sirkuslajeja."
Olet valmistunut Jyväskylästä liikunnanopettajaksi ja nyt opiskelet tanssinopettajaksi Teatterikorkeakoulussa. Miten päädyit tanssin pariin?
"Menin 2005 Jyväskylän tanssiopistoon, jossa opiskelin kaikkea aikuisbaletista alkaen. Viime vuonna opetin katutanssia. Tanssi vei mukanaan."
Jatkatko valitsemallasi uralla?
"Keikkoja on tullut, mutta tätä juttua olisi kiva viedä myös kouluihin. Tämä olisi hyvä keino opettaa lapsille kehollista ilmaisua ja esiintymistä. He ovat tästä hirveän innoissaan."
Pantomiimikko korjasi voiton Talent-kisassa 22.11.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi