19.11.2009 13:05 | Päivitetty: 19.11.2009 14:51
Hannu Koistinen, Suomen Unelmien Poikamies vuosimallia 2009, on taas yksin.
Unelmien poikamies Hannu Koistinen ja hänen valittunsa Nina ovat eronneet. Pari seurusteli viime syksynä nauhoitetun ohjelman jälkeen pitkään.
Hannun ja Ninan erosta kertoi ensimmäisenä Radio Aalto. Radion haastattelema ex-pariskunta kertoo, että ongelmaksi suhteessa muodostui se, etteivät he voineet paljastaa seurusteluaan. Suhde piti salata jopa omilta ystäviltä.
Haastattelussa Nina kertoi seurustelevansa nykyään toisen miehen kanssa. Unelmien poikamies Hannu on yhä poikamies.
Unelmien poikamies -ohjelman finaali nähtiin televisiossa eilen.
Myös viime tuotantokauden jälkeen koettiin samantyyppinen murhenäytelmä, sillä unelmien poikamies Antti Peltoselle tuli hänellekin ero ohjelman aikana solmitusta suhteesta.
Peltoselle kävi kuitenkin vielä huonnommin kuin Hannu Koistiselle: Peltosen ja hänen valitsemansa Bettinan suhde lopahti jo viikon tapailun jälkeen.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi