Auto

Legenda syntymästään huolimatta

Harley-Davidson oli Suomen eniten myyty pyörämerkki1930-luvullaKuka olisi arvannut, että työrukkasesta tulisi koko maailmansuosikkibrandi

Tilaajille

 Kullanhohtoisen Harley-Davidsonin perustajanelikko eiyhteiskuvassatotisesti vaikuta ruudinkeksijöiltä lätsissään ja kurttuisissakokopuvuissaan.

Ja kuitenkin nämä miehet pikkuruisessa vajassaan kehittivät brandin,jonkavoittokulku jatkuu vaihtelevasta maastosta huolimatta. Satavuotista taivaltajuhlitaan eri puolillamaailmaanäyttelyin ja paraatein. Helsingissä vietetään paraikaaHarley-Davidson-viikonloppua Designmuseossa. Juhlaparaati kaupungin halkion vuorossa tänään lauantaina puolelta päivin.

Tehtaan juhlia on kesän mittaan muun muassa Barcelonassa, Birminghamissaja Hampurissa. Juhlavuosi huipentuu elokuun lopussa YhdysvalloissaHarleyn kotikunnailla Milwaukeessa, Wisconsinissa. Kun Yhdysvaltojenensimmäinen moottoripyörä syntyi1900-luvun alussa keskilännen pohjoisessa, olosuhteet olivat karut.Autosta ei ollut apua kuin rikkaille; köyhät liikkuivat hevoskärryillätai polkupyörillä talven tuiskuissa.

Harvinaisia olivat myös Euroopassa kehitetyt motorisoidut polkupyörät.Maaseudulla sähkö ja juokseva vesi olivat vielä ylellisyyttä.

Ystävykset ja naapurukset Arthur Davidson ja William Harley ryhtyivät askartelemaan bensiinikoneenkanssa.Kätevät nikkaroijat halusivat kehittää oman motorisoidun polkupyörän.

Mukaan tulivat Arthurin veljet William, joka oli taitava mekaanikko ja Walter, rautateiden koneteknikko Kansasista. Asiantuntijaksinelikko sai muun muassalapsuudenystävän Ole Evinruden, jonka nimi tunnetaan edelleenulkolaitamoottoreiden valmistajana.

Lähtökohtana oli alun pitäen ihmisten kuljettaminen paikasta toiseen.Moottoripyörästä kehittyi nopeasti kahden matkustajan tandem-versio,jossa takana istujalla oli oma ohjaustankonsa.

Myös sivuvaunullisia malleja valmistui pian. Vuoden 1914 versiossayhdistelmä käsittää isän ja äidin lisäksi neljä lasta - ainakinperhepotretissa. Myös naisetolivat alusta lähtien mukana niinmatkustajina kuin kuljettajina. Moottoripyöräilystä tuli heti seurallinenlaji. Erilaiset kilpailut rata-ajoista ylämäkikisoihin keräsivät varhainlaajasti katsojia.

Harley-Davidsonin historiaa valloittavin kuvin esittää Willie G. Davidson juhlateoksessa 100 Years of Harley- Davidson.Willie G. on aito Harley-Davidson-Davidson,alkuperäisen perustajanelikon Williamin pojanpoika, joka on johtanutyhtymän muotoiluosastoa vuodesta 1978.

Hän on kirjassaan keskittynyt muotoilu- ja henkilöhistoriaan pikemminkuinteknisiin yksityiskohtiin.

Kuusikymppinen Willie G. ajelee itsekin mielellään Daytonaan nauttiakseenvuosittaisista tapaamisista hengenheimolaisten kanssa. Tulevaisuusnäyttää hyvältä.

Aina ei niin ollut. Pahimmillaan näytti siltä, että myös Harleylle kävisiyhtä huonosti kuin muille amerikkalaisille moottoripyörienvalmistajille.Yli 150:stä vain Harley ja Indian selvisivät Yhdysvaltain suurestalamasta 1928-1938 ja toisen maailmansodan jälkeisistä mullistuksista.

Pitkään sinnitellyt kilpakumppani Indian joutui luovuttamaan 1953.Osasyynä olivat brittiklassikot kuten BSA, Norton ja Triumph, joilleYhdysvaltain markkinat avautuivat sodan jälkeen. Harley liittoutuiitalialaisen Aeronautica Macchinkanssa 1960- ja 70-luvuiksi, jolloin pienempiä pyöriä valmistettiinVaresessa. Harleysta tuli pörssiyhtiö 1965, ja 1969 kirjattiin fuusioAmerican Machine and Foundryn (AMF) kanssa.

Neljätoista johdon jäsentä - joukossa Willie G. - lunasti 1981moottoripyöräyhtiön. Julkinen yhtiöstä tuli jälleen 1986.

Japanilaiset rynnistivät sillä välin kilpailemaan myös hinnoillaan.Pelastajaksi tarvittiin presidentti Ronald Reaganin lisätariffi 1983 yli700-kuutioisille japanilaisille pyörille. Vuosien mittaanHarley-Davidson on keskittynyt omaantyyliinsä. Pyörät ovat olleet niin haluttuja, ettei niitä ole pystyttytoimittamaan tarpeeksi nopeasti.

Äärimmäisenä kohteliaisuutena amerikkalaiset voivatkin pitää sitä, ettäheidän tyyliään on ahkerasti myös kopioitu, kun kilpakoneille halutaantarjota omaleimaisen matalia ja pitkiä ajomukavuutta korostaviavaihtoehtoja. 1990-luvun aikanaHarley-Davidsonia on kehitettysijoittamalla yhtymään miljardi dollaria. Työntekijöitä oli 1985 alle2000, nyt heitä on yli 9000.

Ja kun pyöriä niihin aikoihin pystyttiin tekemään 50000:n vuosivauhtia,ollaan nyt lähes 250000:n tuotannossa.

Talouslehti Forbes valitsi Harleyn vuoden yhtiöksi 2001; moottoripyöriäharrastava Forbes-yhtymän pääjohtaja Malcolm Forbes oli tuolloin jokuollut. Helsingin Designmuseonnäyttelyssä esillä on vajaat80 pyörää. Vanhin on vuodelta 1918, uusimpina nähdäänsatavuotisjuhlavuoden malleja.

Perusmallien kehitystä voi seurata kronologisesti. Rakennetut pyörät ovatomana ryhmänään, sota-ajan pyörät omanaan.

Neuvostoliitto, joka toisen maailmansodan aikana osti 30000 Harleyta, saisodan jälkeen 8000 pyörää lahjoituksena. Niistä osa kulkeutui Suomeen. Olympialaisosastolla on neljä poliisien käyttöönannettua pyörää, joista yksi alkuperäisessä asussaan.

Moottoripyörä muuttuu asteittain, tietty osa kerrallaan, kansirakennettatai alakertaa esimerkiksi kehitellään. Moottorit sinänsä elävät pitkätajat, parikymmentä vuotta. Nähtävänä on nyt kahdeksan moottorisukupolvea.

Moottoripyörä oli Suomessakin ensi alkuun käytännöllinen hyöty- jakuljetusväline, jolla pääsi liikkumaan huonoillakin teillä. Harley-Davidsonistaoli 1920-luvulla tullut maailmansuurin moottoripyörien valmistaja; Suomessa siitä tuli eniten myytymerkki 1930-luvulla.

Nyttemmin Harley-Davidson on harrastus, johon liittyyelämäntapafilosofiaakerhoineen ja tapahtumineen. Jäseniä Harley-Davidson Club Finlandissa onnoin 2200, mikä tekee siitä samankokoisen Norjan ja Tanskan kanssa.Ruotsissa harrastajien määrä on selvästi suurempi.

Naisia jäsenistä on peräti 15 prosenttia, eli 330 naista omistaa Harleyn.Omistaminen on jäsenyyden ainut varsinainen edellytys. Moottoripyörästä innostuneille on jos minkä kokoisiaja merkkisiä kaksipyöräisiä 49-kuutioisista kaupunkivespoista1400-kuutioisiin Harrikoihin.

Kilpapyörät ovat erikseen: supersport-luokassa suurin sallittu tilavuuson600 cc.

Sportissa on kuitenkin kaksi kertaa enemmän hevosvoimia ja puoletvähemmänpainoa eli huippunopeudet ovat yli 200 kilometriä tunnissa, ja nollastasataan mennään 2,7 sekunnissa. Nopeus tai kiihtyvyysei olekaan "meidän juttu",sanoo Harley-mies.

Se juttu on matkan tekeminen ja yhdessä oleminen. Harley-Davidson-viikonloppu Helsingissä, 25.-27. 4 Designmuseo,Korkeavuorenkatu 23, klo 11-18, aikuiset 9 euroa, opiskelijat 4 euroa,peruskoululaiset ja lapset ilmaiseksi. Juhlaparaati lauantaina 26. 4alkaen klo 12. Lähtö Olympiastadionin paikoitusalueelta Paavo Nurmenpatsaalta Mannerheimintietä pitkin poliisisaattueessa Designmuseolle.Paraatin aikana Mannerheimintien molemmat kaistat ovat muultaliikenteeltä suljetut.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Autot

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    7. 7

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    8. 8

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    9. 9

      Lasten ruutuaika ei saisi ylittää paria tuntia päivässä, sanoo silmälääkäri: ”Laitteiden tuijotus on jo nyt lisännyt lasten silmävaivoja, emmekä tiedä, mitä puhelin ja tietokoneet oikeasti tekevät silmille”

    10. 10

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää