Auto

Autonromut ja teatterisavu tukkivat Vuosaaren tunnelin

Viranomaiset harjoittelivat yhteistyötä onnettomuus- tilanteessa

Tilaajille

 Kaksi autoa on romuna Vuosaaren sataman tietunnelissa, toinen onkatollaan ja toinen kyljellään. Ilmeisesti ne ovat törmänneet toisiinsa.

Tunnelin täyttävä savu on onneksi teatterisavua, ja autossa olevatloukkaantuneetkin vain esittävät loukkaantuneita.

Jos tilanne olisi todellinen, se olisi vakava. Lisää autoja tulisi kokoajan tunneliin. Nyt väylä on suljettu liikenteeltä hyvissä ajoin.

Harjoitus järjestettiin tiistaina tunnelin sataman suuntaan johtavillakaistoilla. Sen tarkoituksena oli testata viranomaisten välistäyhteistyötä, aluepalomestari Marko Järvinen Helsingin pelastuslaitokselta kertoi.

"Jos tunneliin tulee hälytys, meidän on tärkeää saada tietäämahdollisimman nopeasti, mitä on tapahtunut, paljonko ajoneuvoja jaihmisiä on mukana onnettomuudessa. Esimerkiksi kahden rekan törmäysvaatii aivan eri tavalla kalustoa ja pelastushenkilöstöä kuin kahdenhenkilöauton kolari. Samoin on tärkeää, että liikenne tunnelissa saadaanpysäytetyksi nopeasti", Järvinen kertoi.

Harjoitus ei vastannut täysin todellista onnettomuustilannetta.

"Pelastusmiehistön paikalle tulo kesti hiukan odotettua kauemmin, koskavastakkaiseen suuntaan kulkevaa liikennettä ei saatu pysäytetyksitarpeeksi nopeasti." Kunnossapitopäällikkö Tapani Angervuori Uudenmaan tiepiiristä vakuutti, ettäVuosaaren tietunnelin varustus on huippuluokkaa. Se on jopa parempaa kuinEU-direktiivit vaatisivat 1,5 kilometrin pituiseen tunneliin.

"Tunnelissa on muun muassa hälytysjärjestelmä, puhaltimet ja 31 kameraa,joiden lähettämää kuvaa seurataan jatkuvastiliikenteenohjauskeskuksessa", Angervuori sanoi.

Direktiivien mukaan onnettomuustilanteita tunnelissa on harjoiteltavaneljän vuoden välein, ja harjoituksista on raportoitava Brysseliin.Aluepalomestari Järvisen mukaan neljän vuoden väli on liian harva.

"Pelastuslaitoksen on harjoiteltava vähintään joka toinen vuosi,mieluummin joka vuosi, jotta pelastajilla pysyy muistissa, kuinkaonnettomuustilanteessa on toimittava." Tiistain harjoitussujui kelvollisesti, Järvinenarvioi. Toiminnasta tehtiin muistiinpanot, ja kuukauden kuluessaviranomaiset laativat yhteisen raportin. Sen perusteella pohditaan,voidaanko toimintaa vielä parantaa.

Uudenmaan tiepiirin Angervuoren mukaan oppia turvallisuusasioihin voidaanottaa muun muassa kaksi viikkoa sitten Karnaisten tunnelissa valtatie1:llä sattuneesta uhkaavasta tilanteesta, jossa rekan vetonuppi syttyipalamaan. Kuljettajan nopea toiminta esti kuitenkin vakavanonnettomuuden.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Autot

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Lasten ruutuaika ei saisi ylittää paria tuntia päivässä, sanoo silmälääkäri: ”Laitteiden tuijotus on jo nyt lisännyt lasten silmävaivoja, emmekä tiedä, mitä puhelin ja tietokoneet oikeasti tekevät silmille”

    7. 7

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    8. 8

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    9. 9

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    10. 10

      Terveydenhuoltoa ei uudisteta pelkoja lietsomalla – Heikki Hiilamo paljasti asenteensa puhuessaan yksityisistä yrityksistä härskeinä välistävetäjinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää