Auto    |   Koeajossa

HS koeajoi Jaguar F-Typen, joka pyrkii ikonien luokkaan

Jaguar F-Type S AWD on näyttävä, ketterä – ja hyvin kallis.

Ikoninen. Se on sana, jota automaailmassa viljellään turhankin löyhin perustein.

Ikoniseksi yltäviä autoja haluttaisiin usein nähdä myös silloin, kun autonvalmistajat eivät haastavissa tavoitteissaan aivan onnistu. Se on harmi, sillä sanan merkitys kärsii tuntuvan inflaation.

Ikoniksi ei nimittäin tosiasiassa voi syntyä, sellaiseksi täytyy kasvaa.

Mikä kumman ikoni?

Ikoninen tarkoittaa kultinomaisen ihailun kohdetta tai idolina pidettävää.

Oikeiksi ikoneiksi nousseita eurooppalaisia, suuressa mittakaavassa valmistettuja urheiluautoja ei ole monta. Siinä missä Yhdysvalloissa kaikki tuntevat Chevrolet Corvetten ja Ford Mustangin, on Euroopassa syntynyt kaksi suurta tähteä: Porsche 911 ja Jaguar E-Type.

Jaguar E-Typellä ovat ajaneet kaikki silmää tekevät – osa pilke silmäkulmassa, kuten Jerry Cotton ja Austin Powers. Automaailman legenda on valittu useamman kerran maailman kauneimmaksi autoksi.

Saavutusta on luonnollisesti vaikea parantaa, mutta siihen Jaguarin tuore F-Type pyrkii.

On vaikea sanoa silti varmasti, onko F-Type tulevaa ikoni-ainesta.

Onko se kaunis?

Kauneus on aina katsojan silmissä, mutta historia antaa perspektiiviä. Niin 911 kuin E-Typekin olivat 1960-luvun alun tuotteita. Porsche on pitänyt auton perusmuodon tunnistettavan muuttumattomana jo yli 50 vuoden ajan ja samalla jäänyt osin myös tuon klassisen muodon vangiksi.

Jaguar valitsi toisen tien. Legendaksi noussut E-Type saateltiin eläkkeelle vuonna 1975, ja seuraaja XJ-S oli täysin erilainen auto. Senkin seuraaja, vuonna 1996 syntynyt XK oli edeltäjästään selkeästi eroava malli. Tosin XK oli myös klassista GT-tyyliä vaaliva.

Piti odottaa aina vuoteen 2013 saakka ennen kuin E-Type sai brittimerkiltä todellisen, saman kokoluokan coupé-seuraajan. Tuo auto on F-Type, ja onhan se eittämättä esteettisesti näyttävä.

Onko se nopea?

Jotta sportti-Jaguar ansaitsisi E-Typen perillisen kannuksensa kuten F-Typen nimi viittaa, on auton oltava nykypäivän vaatimusten mukaisesti suorituskykyinen. Eikä Jaguar petä. Moottoriperheen skaala kattaa voimavarat 340 hevosvoimasta aina 550 hevosvoimaan saakka. Parhaimmillaan kiihdytys nollasta sataan on ohi 4,1 sekunnissa, ja auton huippunopeus asettuu 300 kilometrin tuntivauhtiin – siellä, missä se on sallittua.

Geneven autonäyttelyssä autosta esiteltiin vielä tätäkin tehokkaampi SVR-malli. Sopii tietenkin kysyä miksi, sillä lähes 600 hevosvoimaa tämän kokoluokan autossa saattaa kuulostaa jo liioittelulta. Kilpailu superlatiiveista on kuitenkin jatkuvaa ja tiivistä.

Onko ajaminen hauskaa?

Uudessa AWD-nelivetomallissa on selkeästi enemmän ajatusta kuin silkassa voiman lisäämisessä. Jaguar on kehittänyt järjestelmänsä takavedon ympärille, eli auto on normaalitilanteissa takavetoinen.

Jos takapyörät kuitenkin menettävät pitoa, sitä siirretään etupyörille jopa 50 prosenttia tilanteen mukaan. Jaguarin sähköisesti ohjattu IDD-pidonhallintajärjestelmä puolestaan poistaa eri ajotilanteiden mukaan niin yli- kuin aliohjautuvuudenkin taipumusta.

F-Type S AWD ei siksi lipsauta perää sivulle tai puske taitamattomissakaan käsissä niin herkästi kuin voisi odottaa. Sen sijaan auto kulkee tiukissakin mutkissa eteenpäin kuin juna.

Niinpä nelivetoinen F-Type S AWD onkin nautittava ajettava: se on kuin tyylikäs mittatilauspuku tai napakasti istuvat ajohanskat. Sen lisäksi F-Type S:n kompressoriahdettu V6-moottori loihtii kuljettajan niin halutessa todella muhevat ja aidot äänet ilmoille, mutta nekin hallitusti katkaisijan takaa. Tyylikysymys tämäkin.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Jaguar F-TypeS AWD

 F-Type on näyttävä, suorituskykyinen ja teknisesti onnistunut tuleva klassikko.

 Neliveto tuo ajo-ominaisuuksiin uuden ulottuvuuden: tämä urheiluauto on ketterä tiehen tarrautuja.

 F-Typen muotoilu miellyttänee useimpia, eikä suorituskyky petä. Voima kuitenkin maksaa, ja käytännön kulutus karkaa helposti kaksinumeroisiin lukuihin.

 Monien urheiluautojen tapaan myös F-Type on epäkäytännöllinen, vaikka autossa onkin kohtuullinen tavaratila. Sisälle meno vaatii kyyristelyä ja notkeat nivelet.

 Rengasmelu kantautuu sisälle tavalla, jota ei odottaisi tämän hintaluokan autossa.

 Hinta: 138 248 euroa.

 Yhdistetty kulutus (ilmoitettu): 8,9 litraa / 100 km.

 Hiilidioksidipäästöt: 211 g/km.

 Kilpailijoita: BMW M4 Coupé, Lotus Evora 400, Mercedes-AMG C 63 S Coupé A, Porsche

Cayman S.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • auto
  • Koeajo
  • Jaguar

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    4. 4

      ”Kokoomuksen pitäisi olla viisi kertaa keskustaa suurempi” – kolme arviota, miksi kokoomuksen kannatus nousee ja keskusta kyntää

    5. 5

      Lunta tai räntää luvassa ensi viikolla lähes koko maahan – ”Renkaiden vaihto vasta keski­viikkona menee jo myöhäiseksi”

    6. 6

      Älä keitä kahvia, leivo tai käy päiväkausiin suihkussa – HS kokosi ohjeet, mitä tehdä, jos epäilet kotona kosteusvauriota

    7. 7

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    8. 8

      Johtuuko masennuksen lisääntyminen siitä, että onnen korostaminen on mennyt överiksi?

    9. 9

      HS seuraa USA:n Grand Prixia: Räikkönen ohitti Bottaksen

    10. 10

      Järjestäjät: Uusnatsien vastamielen­osoitukseen osallistui tavallisia tamperelaisia, joita ei voi leimata äärivasemmistoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Älä keitä kahvia, leivo tai käy päiväkausiin suihkussa – HS kokosi ohjeet, mitä tehdä, jos epäilet kotona kosteusvauriota

    6. 6

      Yksitoista kertaa vankilaan joutunut Tommi koki ennen olevansa ”aikuisten lastentarhassa” – Vankien olot muuttuvat yhä vapaammiksi

    7. 7

      Unkari sulkee kaikki turvapaikan­hakijat piikki­lankojen taakse – HS kuvasi helikopterilla parakki­leirit ja selvitti, mitä leireillä tapahtuu

    8. 8

      ”Seksuaalinen ahdistelu on ihanaa”, sanoi venäläinen näyttelijätär – naisten oikeuksien puolustaminen ei ole muotia Venäjällä

    9. 9

      Johtuuko masennuksen lisääntyminen siitä, että onnen korostaminen on mennyt överiksi?

    10. 10

      Sipilä vaati Väyrysen eroa keskustasta – Väyrynen vastaa: ”Paikallisyhdistyksen pitäisi erottaa, mutta Keminmaan keskustaseuran puheenjohtajana en aio ryhtyä toimenpiteisiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    7. 7

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää